Skandaali viimeisessä Kaksintaistelu-jaksossa! Tähtivalmentajat rikkoivat sääntöjä kahdesti
The Voice of Finlandin viimeinen Kaksintaistelu-jakso oli pullollaan yllätyksiä, kun tähtivalmentajat päättivät yhtäkkiä kirjoittaa laulukisan säännöt uusiksi. Kaikkien valmentajien tiimit olivat jo aiemmin täyttyneet, eikä kaappauksia enää viimeisessä jaksossa sallittu. Ollin tiimistä karsiutuneen Saara Lehtosen ääni kuitenkin vaikutti Michael Monroen niin, että valmentajakonkari vaati laulajan tiimiinsä säännöistä piittaamatta! ”Jos Saara ei mee jatkoon, niin se on oikeusmurha!” Michael huudahti. ”Sehän nyt ei ole mikään yllätys, että Michaelilla on joskus omat säännöt”, Anna Puu kommentoi tapahtunutta. Sääntörikkomuksesta äimistynyt Olli Lindholm päätti lähteä mukaan sekoittamaan pakkaa. Valmentaja nousi illan viimeisen Kaksintaistelun jälkeen lavalle ja kantoi yhden laulajista sylissään omaan tiimiinsä!