Anni Sinnemäki ei ota vielä kantaa suurmoskeijaan – haluaa perusteelliset selvitykset
3.4.2017 klo 12.52
3 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä
Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana toimiva vihreiden Anni Sinnemäki on ehdolla kuntavaaleissa ja samalla hän tavoittelee myös pormestarin paikkaa. Kuntavaaleihin osallistumisen myötä hän on joutunut jättämään eropyyntönsä apulaiskaupunginjohtajan tehtävistä sillä hän ei muuten voisi osallistua vaaleihin. Yksi valtakunnallisestikin eniten keskustelua herättäneistä Helsingin asioista on Hanasaareen suunnitteilla oleva suurmoskeija. Sinnemäki ei vielä ota kantaa puolesta eikä vastaan vaan totesi Korporaatiolle harkitsevansa asiaa kunnollisen ja perusteellisen selvityksen jälkeen. Vaikuttavia seikkoja ovat rahoitukseen liittyvät selvitykset sekä aivan kaupunkikuvalliset asiat.