Tätä Sami Kuronen ei varmaankaan olisi halunnut kysyä: ”Miltä tuntuu, kun naisellasi on vieraan miehen genitaalit suussa?”
Temptation Islandia ravisuttaa Minnan "seuraleikit" sinkkumiesten kanssa. Nainen päätyi juhlien kruunuksi asentamaan yhdelle sinkkumiehelle kondomin suullaan. "Toivon, että Sammy on musta ylpeä, että lähdin mukaan hauskoihin seuraleikkeihin ja osasin elää hetkessä, mitä Sammy musta monesti toivoo", Minna kommentoi tekosiaan. Kun Sammy viimein näkee tilanteen iltanuotiolla, hän on kuitenkin kaikkea muuta kuin ylpeä. ”Miltä se tuntuu, kun omalla naisella on vieraan miehen genitaalit suussa?” Sami Kuronen joutuu kysymään. "Toisaalta toi oli odotettavissa, toi oli sitä Minnaa, minkä mä toivoin, että hänestä olisi kasvanut ulos. Toi oli pienen teinilikan käytöstä", Sammy sanoo. Vieressä istuvalle Eliakselle tulee teatraalinen yökkäysrefleksi hänen kuunnellessaan Kurosen ja Sammyn keskustelua. "En voi kuvitella, että kukaan tervejärkinen ihminen käyttäytyisi noin kumppaniaan kohtaan", Sammy pauhaa ja kertoo arvostuksen Minnaa kohtaan murenneen. Iltanuotion jälkeen Sammy purkaa kuohuvia tunteitaan muille miehille: "V**** mikä huora! Siellä se oli ihan niiden äijien mälliriepuna!" Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin kello 22 Nelosella ja Ruudussa. Sami Kurosen vetämä TIS Extra torstain jakson jälkeen kello 23. Seuraavan viikon jaksot tulevat katsottaviksi Ruutu+:ssaan aina keskiviikkoiltaisin! Seuraa Temppareita myös Facebookissa ja Instagramissa @tisuomi.