Terhi Kokkonen lumoaa Me vain -tulkinnallaan: ”Olit oikea henkilö sanomaan, että rakkaus on tärkein sittenkin”
Terhi Kokkonen esittää Dannyn päivänä oman versionsa Dannyn ja Armi Aavikon rakkauslaulusta Me vain. ”Silloin kun sain kuulla, että tulet tänne, ajattelin heti, että haluan laulaa Armia ja Dannya. Kun olen ollut pieni, olen ihaillut tosi paljon teitä. Tämä sovitus on tavallaan pieni, mutta siitä kasvoi minulle suuri biisi”, Terhi kertoo kappaleen merkityksestä itselleen. Terhin versio on pysäyttävää kuultavaa. ”Tämä on enkelimäisin esitys, jonka olen tästä laulusta kuullut. Olit oikea henkilö sanomaan, että rakkaus on tärkein sittenkin”, Danny sanoo. ”On valtava yhdistelmä saada laulaa jollekin ihmiselle noin henkilökohtainen rakkaustarina. Dannyn elämäntarina on koskettanut mua niin paljon”, Terhi miettii. ”Biisi on muodostunut itsellekin tärkeäksi. Sen esityksen intiimiys oli enemmän, kuin ehkä mikään ikinä on ollut”, Terhi sanoo. Vain elämää torstaisin ja perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. Seuraavan viikon jakson näet etukäteen maksullisesta Ruudusta aina perjantaisin. #vainelämää