No mites tehdään?
Alusta vai liveen?
Hot seatilla kisaa nyt todellinen nero – Janne, 35, visaili Miljonäärissä myös 18-vuotiaana!
Tällä viikolla Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa kilpailee Janne Käki, 35, Helsingistä. Mies on jo todellinen konkari Miljonääri-ohjelmassa, sillä hän istui hot seatilla myös 18-vuotiaana, jolloin ohjelmaa juonsi vielä Lasse Lehtinen. Ammatikseen mobiiliapplikaatioita tekevä Janne tekee Jaajoon vaikutuksen jo ensi metreillä. Hän oli nimittäin tehnyt uuden applikaation pelkästään siksi, että hän voi harjoitella ohjelmaa varten. Viime kerralla Janne pelasi rohkeasti, eikä jättänyt kisaa kesken. ”Feilasin 100 000 markan kynnyskysymyksen eli mä kävelin kotiin kymppitonnin kanssa”, Janne kertoo viime kerrastaan ohjelmassa. ”Okei, eli sä oot voittanut 10 000 markkaa. Mä luulen, et meil on hyvä mahdollisuus päästä tänään pidemmälle”, Jaajo naurahtaa. Jaksossa Janne kertoo myös, mihin kysymykseen hänen tiensä viime kerralla tyssäsi. ”Kysyttiin Katri Helenan tyttönimeä”, hän selvittää. Jaajo on aivan innoissaan, että Janne kuitenkin vastasi tuolloin, vaikka hänellä ei ollut tietoa oikeasta vastauksesta. ”Tää lupaa hyvää tän illan osalta. Kun tulee kolikonheiton paikka, niin äijä vastaa”, Jaajo innostuu. Haluatko miljonääriksi? lauantaina Nelosella ja Ruudussa klo 22! Seuraa ohjelmaa FB:ssa @haluatkomiljonaariksi ja twiittaa #haluatkomiljonääriksi. Seuraa Instassa @pelaaja2.