Lasten riita kärjistyi vanhempien väliseksi väkivallaksi – perheen äiti pahoinpideltiin rautaputkella

2.1.2019 klo 16.59
3 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Poliisit 2019 -sarjan avausjaksossa Helsingin partion Anders Södermann ja Sebastian Söderholm selvittävät tapausta, jossa naista on pahoinpidelty rautaputkella. ”Siellä oli liuta suuttuneita naisia meitä vastassa. Kaikki halusivat samaan aikaan kertoa, mitä on tapahtunut”, Anders Södermann Käy ilmi, että lasten välisenä riitana alkanut tilanne on vanhempien aggressiivisen käytöksen takia kärjistynyt väkivaltaiseksi ja lyömäaseeksi oli otettu rautaputki. ”Aikaisemmin päivällä molempien perheiden lapset olivat ottaneet yhteen pihalla. Vanhempien mennessä selvittämään lastensa tappelua, tilanne oli kuumentunut sen verran, että olivat ottaneet yhteen myös”, Anders tapahtuneesta. Paikan päällä jää epäselväksi, miten tapahtumat ovat edenneet. Vanhemmat kiistävät tahalliset lyönnit, vaikka paikalla on pahoinpidellyn äidin lisäksi myös nainen, jolla on kasvoissaan vertavuotavia haavoja. ”Kirjoitetaan asiasta rikosilmoitus. Molempia perheenjäseniä epäillään pahoinpitelystä. Kun tulevat kuulusteluun, selkenee, mitä on oikeasti tapahtunut”, Anders toteaa. ”Se, että menee selvittämään oman lapsensa tappeluita pihalle toisen lapsen vanhempien kanssa, todella hyvä, näin se pitää tehdäkin. Mutta se, että ei pysty menemään sen verran itseensä, että huomaa, että omassakin lapsessa voi olla syytä siihen tappelun alkuun, ja siitä vielä suutut niin paljon, että pahoinpitelet sitä toista perhettä… En ymmärrä. Ei saisi tapahtua ikinä näin”, Anders huokaa. Poliisit 2019 Nelosella keskiviikkoisin kello 20.

Ruutu+

1 - Käsiaseita ja kalakukkoa

Kausi 11. Jakso 1/10. Käsiaseita ja kalakukkoa. Helsingissä ratkotaan perheiden välistä riitaa, Kouvolassa käsiaseet herättävät kysymyksiä. Olli tutustuu kuopiolaiseen elämänmenoon. Kotimainen realitysarja. (41')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

2 - Kadonnut lapsi

Kausi 11. Jakso 2/10. Kadonnut lapsi. Lappeenrannassa etsitään omille teilleen lähtenyttä koululaista. Kouvolassa selvitetään kotiväkivaltatapauksia. Helsingissä alkoholi työllistää jälleen poliisia. Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

3 - Avaimet kaivossa

Kausi 11. Jakso 3/10. Avaimet kaivossa. Hämeenlinnassa Jussi innostuu avainten pelastamisesta. Joensuun partio kartoittaa alaikäisiä alkoholinkäyttäjiä. Hyvinkäällä ihmetellään turhia hälytyksiä. Kotimainen realitysarja. (40')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

4 - Lapsikaappaus ja rattijuoppoja

Kausi 11. Jakso 4/10. Lapsikaappaus ja rattijuoppoja. Oulussa partiota työllistää huumeiden vaikutuksen alaisena oleva kuski. Helsingissä hätäkeskus saa ilmoituksen, jossa epäillään isää lastensa kaappauksesta. Kuopiossa rattijuoppo ajaa ulos tieltä. Kotimainen realitysarja. (39')

39 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

5 - Karman laki

Kausi 11. Jakso 5/10. Karman laki. Hyvinkäällä aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö työllistää partiota useaan otteeseen. Joensuussa partio etsii kannabis-viljelmää ja Kuopiossa karma puuttuu peliin. Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

6 - Kepponen ja kosto

Kausi 11. Jakso 6/10. Kepponen ja kosto. Kuopion Miika ja Olli järjestävät joensuulaisille kepposen, mutta saavat heti näpeilleen. Aggressiiviset henkilöt työllistävät Hyvinkäällä, Kuopiossa että Joensuussa. Kotimainen realitysarja. (43')

43 min
Sallittu kaikenikäisilleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

7 - Hirvijahtia ja ylinopeuksia

Kausi 11. Jakso 7/10. Hirvijahtia ja ylinopeuksia. Hämeenlinnassa etsitään hirveä, ja Kuopiossa Ollista löytyy uusia piirteitä. Joensuussa partio saa kiinni reilua ylinopeutta ajavan miehen. Kotimainen realitysarja. (39')

39 min
Sallittu kaikenikäisilleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

8 - Kiireinen työvuoro

Kausi 11. Jakso 8/10. Kiireinen työvuoro. Oulussa on tapahtunut raju ulosajo. Hämeenlinnassa partio hälytetään tulipalo-tehtävälle. Hyvinkäällä nuoriso aiheuttaa hämminkiä. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu kaikenikäisilleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

9 - Ryöstö ja etsintöjä

Kausi 11. Jakso 9/10. Ryöstö ja etsintöjä. Helsingissä Teemua ja Samia työllistää ryöstö ja pahoinpitely. Kouvolassa mies on tippunut katolta. Oulussa etsitään useampaakin ihmistä. Kotimainen realitysarja. (40')

40 min
Sallittu yli 7-vuotiailleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka
Ruutu+

10 - Rälläkällä katon läpi

Kausi 11. Jakso 10/10. Rälläkällä katon läpi. Oulussa Kalle, Sauli ja Horkka saavat tehtävän, jossa rälläkän avulla murtaudutaan katon läpi. Helsingissä mies uhkailee aseella ravintolassa. Lappeenrannassa paimennetaan nuorisoa ja selvitetään kolaria. Kotimainen realitysarja. (40')

41 min
Sallittu kaikenikäisilleVoi aiheuttaa ahdistusta
Ruutu+ 1.3.2030 saakka