Älä lahota rakenteita vahingossa! Kauniit istutukset voivat koitua hirren kohtaloksi

24.5.2019 klo 12.38
1 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Kun hirsi voi hyvin, se on kiitollinen rakenne. ”Hirsi pitää ryhtinsä, kun se on kunnossa ja tehty oikein, mutta se myös menettää ryhtinsä helposti. Isoimmat syyt siihen ovat lahovauriot, toinen on väärin tehdyt aukotukset – niin kuin meillä tässä kohteessa oli”, remonttikoordinaattori Vilja Schepel kertoo hirsirakentamisen hyvistä ja huonoista puolista. Maanantain Huvila & Huussi -jaksossa Vilja ja sisustusarkkitehti Mikko Vesanen saavat käsiinsä 100-vuotiaan saunavanhuksen, jonka seinät ovat pahasti vääntyneet. Vilja huomaa nopeasti, missä vika piilee. ”Esimerkiksi ulko-ovi oli asennettu niin, että hirsikehä oli kokonaan poikkastu, mikä tarkoitti, että se alaosa pääsi täysin vapaasti elämään.” Vilja muistuttaa, että hirsirakennuksessa aukotukset pitää tehdä tarkasti. ”Pitää huolehtia siitä, että sekä aukon ala- että yläpuolella on tarpeeksi sitovia hirsiä. Lahovauriot ovat sellaisia, että ne aiheuttavat isoimpia ongelmia. Esimerkiksi puskat talon vieressä lahottavat alimpia hirsiä tosi helposti.” Vaurioiden takia saunan pohja rakennettiin uusiksi. Samalla uusittiin runkoa lukuun ottamatta koko mökki. ”Periaatteessa, lyhykäisyydessään, osaavissa käsissä hyvinkin huonokuntoinen hirsirakennus saadaan palautettua oikeastaan uuden veroiseksi”, Vilja sanoo. Huvila & Huussi 10 kauden jaksot maanantaisin kello 21.30 #huvilahuussi

1 - Kartanon aarre

Kausi 10. Jakso 1/11. Kartanon aarre. Satoja vuosia vanha kartano on Leenan ja Riston unelma. Mikko ja Vilja aikovat tehdä huoneista ranskalaistyyppisiä, kunnes purettujen pintojen alta löytyy suuri yllätys. Kylässä-osiossa Eva käy tutustumassa 5. Kauden kohteeseen, missä valtava siirtolohkare pilkottiin ja terassi siirrettiin paremmin palvelevaan kohtaan Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

2 - Pienen pihan tilaratkaisu

Kausi 10. Jakso 2/11. Pienen pihan tilaratkaisu. Kukan ja Karin hankkiman mummonmökin pihapiiriin kaivataan tilaratkaisujen järkeistämistä. Evalla on kiinnostava suunnitelma toimintojen selkeyttämiseksi. Kylässä-osiossa Mikko käy tutustumassa 8. kauden kohteeseen, missä kauhistusta aiheuttaneet mökin sisätilat remontoitiin myös perheen äidin mieleisiksi. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

2 - Sauna kallellaan

Kausi 10. Jakso 2/11. Sauna kallellaan. Jakson perhettä ahdistaa saunamökki, joka on ihastuttavasti järven rannalla, mutta uhkaavasti kallellaan. Mökin suoristamisen lisäksi haasteena on toteuttaa Tinnan toive rantahuvilamaisesta tunnelmasta. Kylässä osiossa Eva käy tutustumassa 7. kaudella remontoituun pihaan. Eva tuo mukanaan puutarhurinsa, jotta pihan kasvit saadaan kuntoon. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

41 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

3 - Sukumökin päivitys

Kausi 10. Jakso 3/11. Sukumökin päivitys. 70-luvulla rakennettu mökki on ollut perheen äidin käsialaa. Äidin kuoleman jälkeen mökki on pysynyt entisellään nyt jo 30 vuotta. Tilat pitäisivät tuoda nykyaikaan, mutta äidin muistoa kunnioittaen. Kylässä Eva käy tutustumassa 4. kauden kohteeseen, missä rantatontin toimintoja järkeistettiin uusimalla järjestys täysin. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

4 - Maailmanmestarin mökkipulmat

Kausi 10. Jakso 4/11. Maailmanmestarin mökkipulmat. Legendaarisen jääkiekkoilija Jere Lehtisen kesämökkiä hallitsee valtava terassi, jonka pinta on kärsinyt vääränlaisesta käsittelystä. Jeren lempipuuhiin mökillä kuuluu kokkaaminen, mutta hyvää grillauspaikkaa ei ole löytynyt. Eva tietää miten kauniin mökin piha palautetaan loistoonsa. Mikko käy Kylässä-osiossa 9. kaudella remontoidussa pystyhirsimökkissä, missä mökin sisätilat uusittiin vanhaa kunnioittaen. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

5 - Lato hyötykäyttöön

Kausi 10. Jakso 5/11. Lato hyötykäyttöön. Mökkipihan vanha lato pitäisi saada hyötykäyttöön. Miten Mikko ja Vilja onnistuvat toteuttamaan perheen toiveet, kun tiukan aikataulun lomassa paljastuu ladon todellinen kunto? Kylässä-osiossa vieraillaan 3. kauden kohteessa, missä järvenrantamökille rakennettiin kukkia täynnä oleva piha. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

41 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

6 - Hirsimökin muodonmuutos

Kausi 10. Jakso 6/11. Hirsimökin muodonmuutos. Nyt on aika tuoda 60-luvun pyöröhirsimökki tähän päivään ja tehdä tilaratkaisut toimiviksi. Kylässä-osiossa Eva käy Mikon kanssa tutustumassa 2. kauden kohteeseen, missä rinnetontille rakennettiin selkeät kulut sekä oleskelutilat. Kotimainen lifestyleohjelma. (42')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

7 - Valoa tontille

Kausi 10. Jakso 7/11. Valoa tontille. Maijun ja Mikon mökin pihalla puut pimentävät tontin. Keksiikö Eva, miten pimeys korvataan valolla? Kylässä-osiossa Mikko ja Eva käyvät tutustumassa 2. kauden kohteeseen, missä vanhan leirikeskuksen saunasta rakennettiin kesämökki. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

8 - Saaristomökin tilaratkaisut

Kausi 10. Jakso 8/11. Saaristomökin tilaratkaisut. Idyllinen pihapiiri ja meren läheisyys ovat pitäneet saaristomökin käytössä, mutta sisätilat eivät palvele omistajien tarpeita. Mikon haasteena on varmistaa nukkumapaikat jopa 10 hengelle ja mahdollistaa oleskelu mökillä sadekelillä. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

9 - Satavuotiaan saunan saneeraus

Kausi 10. Jakso 9/11. Satavuotiaan saunan saneeraus. Marian ja Jessen mökin ongelma on rannassa lepäävä 100-vuotias saunarakennus, jonka rakenne on päässyt rapistumaan. Mikko ja Vilja aloittavat työt, minkä seurauksena koko saunan pohja rakennetaan uusiksi. Samalla joudutaan uusimaan runkoa lukuun ottamatta koko mökki. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka

10 - Tunnelmallinen mökkipiha

Kausi 10. Jakso 10/11. Tunnelmallinen mökkipiha. Uusioparin mökin näkymä järvelle pienen niemen läpi on kuin sadusta. Mutta paikassa on myös ongelmansa! Pihalla kasvaa hallitsemattomasti kasvipenkkejä, eikä pieni terassi mahdollista kokkaamista ulkona. Asukkaat antavat Evalle vapaat kädet ja haluavat lopputuloksen yllättävän heidät totaalisesti. Näin myös tapahtuu. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')

42 min
Ilmaisena 31.8.2028 saakka