Vesalan Sylvian joululaulu herkistää artistit ja esittäjän: ”En uskaltanut katsoakaan teitä, kun alkaa itkettää”
Illan Vain elämää: Joulu -jaksossa Vesala tulkitsee rakastetun Sylvian joululaulun. Kappaleen merkitys aukesi Vesalalle uudella tavalla, kun hän asui Yhdysvalloissa. ”Santa Monicassa asuessani mua pyydettiin laulamaan kirkkoon. Se oli luterilainen kirkko, jossa oli suomalaisia, jotka olivat asuneet Yhdysvalloissa pitkään tai sellaisia, joiden vanhemmat ovat Suomesta, mutta eivät itse ole käyneet. Lauloin siellä Sylvian joululaulun. Se liikutti yhtäkkiä ihan eri tavalla, kun näin, miten ne ihmiset liikuttuivat ihan hirveästi siitä kotimaan kaipuusta. Se joulu ja sukulaissuhteet tänne tulivat pintaan. En ollut ehkä ymmärtänyt tätä biisiä ennen sillä lailla”, Vesala kertoo. ”Tämä on ollut niin sanotusti muutoksen vuosi, on asetuttu takaisin tänne Suomeen. Oma lukunsa on aina, kun muuttaa maasta toiseen, tuntuu kivalta, että se on nyt hoidettu”, Vesala sanoo. Kotimaan kaipuusta kertova ja haikeutta tulviva tulkinta herkistää Vain elämää -artistit. ”En uskaltanut katsoakaan teitä, kun alkaa itkettää, kun katsoo jotain silmiin!” Vesala tunnustaa. Artistit jäävät pohtimaan Topeliuksen tekstin ja sen suomennoksen merkitystä. ”Se laululintu on siellä häkissä, mutta sitten se toinen säkeistö alkaakin siitä, että se itse istuu siellä puun oksalla”, Vesala miettii. ”Sehän on koodattu se teksti, että se ei ole kotona ja kaipaa sinne”, Maija Vilkkumaa sanoo. ”Mulla on sellainen olo, että siinä lopussa se lintu on kuolleena siinä häkissä. Jotenkin, kun tiedät, että et enää pääse sinne kotiin, sellainen olo tulee siitä biisistä”, Vesala miettii. ”Hieno tulkinta”, Lauri Tähkä sanoo. Vain elämää: Joulu perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.