Viivi epäilee Lancen motiiveja osallistua Temppareihin – "Sä oot v*tun heikko"

18.12.2019 klo 8.30
2 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Tällä viikolla Temppareissa pohditaan viimeistenkin pariskuntien suhteiden tulevaisuutta. Keskiviikkona Sami Kurosen kanssa pölkylle istahtavat Viivi ja Lance. Lance on loukkaantunut Viiville siitä, miten hänestä on naisten saarella puhuttu. Viivin puheet selittyvät sillä, että Lance päätyi suutelemaan sinkku-Rebeccaa omalla resortillaan. "No aluksi mä romahdin tässä ihan totaalisesti. Sit mä menin ihan lukkoon. Sitten mä vaan aattelin, että okei, no tuntuu paskalta ja Lance teki paskasti, mutta mä en voi vaikuttaa sun elämään siellä. Sit mä vaan yritin koota itseni ja nauttia tästä mahdollisuudesta ja näistä ihmisistä", kertoo Viivi omaa puoltaan tarinasta. Lancen mielestä Viivi olisi kuitenkin voinut vaikuttaa siihen, miten puhuu miehestään muille ihmisille omalla saarellaan. Viivi perustaa pahat puheensa siihen, että oli Lancelle tämän käytöksestä vihainen. "Sä puhuit musta henkilökohtaisesti pahoja asioita. Mä en oo missään vaiheessa puhunu esimerkiks susta henkilökohtaisesti pahoja asioita", Lance avautuu edelleen. Lance on loukkaantunut siitä, että häntä on kutsuttu videoilla esimerkiksi epäkypsäksi naisten resortin sinkkumiesten toimesta. "Ne ei voi mitenkään muodostaa sellaisia mielipiteitä ilman, et sä oot puhunu musta heille, koska ne ei oo ees nähny mua", mies paasaa. "Mulle vaan tuli sellainen olo, et sä oot vitun heikko suoraan sanottuna", Viivi puolustautuu. Viiviä ärsyttää Lancen toiminnassa eniten se, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä päätyy suutelemaan toista naista pariskunnan suhteen aikana. "Sä näit, miten paskaks mä menin silloin. Miks vitussa sun pitää tehdä se uudestaan?" Viivi laukoo takaisin. Lancen mukaan Temptation Island auttaa antamaan näkökulmaa asioihin, joita ei siviilielämässä tule mietittyä. Viivi on tyytyväinen miehen pohdinnasta, mutta samalla sanat hämmentävät: "Olisit aloittanut sen pettämisen vasta kun me ollaan erottu, jos sä halusit erota silloin", nainen kuittaa. Temptation Island Suomen viimeiset iltanuotiot keskiviikkona ja torstaina kello 21 Nelosella ja Ruudussa.