Farmi Suomen voittajaksi selviytyi Noora Räty! 30 000 euron voittopotista iso osa lähtee kisaajalle tärkeään hyväntekeväisyyteen
Farmi Suomen tiukka finaali huipentui jääkiekkomaalivahti Noora Rädyn ja tubettaja Jaakko Parkkalin väliseen tiukkaan kamppailuun. Kisa päättyi Noora Rädyn voittoon. ”Ekana päivänä ikinä olisi uskonut, että seison tässä voittajana! Siinä oli niin monta hienoa ihmistä ja kovaa kilpailijaa, paljon farmitietäjiä. Sitten pikkuhiljaa, kun alkoi ihmiset putoamaan, tiesin, että mitä pidemmälle mennään, sitä vahvempi mä oon”, Noora kertoo kisakokemuksestaan. Farmi Suomen voittaja sai 30 000 euron voittopotin. Ison osan rahoista Noora haluaa sijoittaa tärkeään tarkoitukseen. ”Lahjoitan osan hyväntekeväisyyteen, haluan tukea esimerkiksi nuoria jääkiekkoilijoita, jotka eivät pystyisi kausimaksuja maksamaan”, Noora kertoo. Ensimmäiseksi Farmilta päästyään Noora aikoo soittaa aviomiehelleen Minnesotaan Yhdysvaltoihin. ”En ole puhunut omalle miehelle tai koiralle kuukauteen. Soitan sinne, että miten on mennyt, koska hän ei edes tiennyt, milloin tämä loppuu! Hän on varmaan miettinyt, olenko jäänyt ikuisiksi ajoiksi Farmille. Kun lähdin tähän kisaan, hän oli, että jos edes kolme päivää pärjäät, niin se on jo plussaa. Nyt on oltu 30 päivää”, Räty nauraa. ”Sitten varmaan soitan äidille, että tule hakemaan mut Helsingistä, tulen nukkumaan sun sohvalle pariksi päiväksi, ennen kuin lähden kotiin.” Parhaiksi puoliksi Farmi-kokemuksessa Noora nimeää kanssakilpailijat. ”Kaikki huomasi, että meillä oli ihan älyttömän hauskaa yhdessä. Tietysti välillä rapatessa roiskuu, kyllä sitä draamaakin oli matkan varrella, mutta se kuuluu asiaan ja niistä menneen eteenpäin”, Noora sanoo. 30 päivän kisasta jäi Nooralle käteen paljon oivalluksia itsestä ja erilaisista tavoista elää. ”Opin Farmilla sen, että mulla on aika pitkä pinna ja iso työmoraali, en anna helposti periksi. Olen oppinut myös sen, että ihminen pärjää hyvin vähällä. Meillä ei ollut juoksevaa vettä, vessanpönttöä, ruoka ei ollut mitään kovin ravitsevaa urheilijalle, mutta oltiin kuitenkin kylläisiä. Tehtiin vähästä hyvät olot. Olen oppinut, että kaiken elämässä ei tarvitse olla hirveän hienoa ja silti voi olla tyytyväinen ja kivaa”, Noora toteaa. #farmisuomi