Viileä kohtaaminen Temptation Islandilla – Jonna nauraa puolisonsa kanssa puuhailleelle sinkku-Inkulle päin naamaa
Tällä viikolla sinkkuja ja varattuja kohtaa Temppareiden treffivalintaseremoniassa yllätys. Varatut eivät lähdekään valitsemiensa henkilöiden kanssa treffeille, vaan valituille sinkuille määrätään erikoistehtävä. Pian selviää, että tehtävä pitää sisällään varattujen puolisoiden kohtaamisen! Samalla miesten ja naisten leirit vaihtavat päittäin paikkoja edelliseltä kaudelta tuttuun tapaan. Varattujen puolisojen kohtaaminen jännittää etenkin sinkku-Inkkua. Jonnan miehen Jussin kanssa omalla saarellaan viihtynyt Inkku vaikuttaa ennen tapaamista erittäin stressaantuneelta. "Ei vittu, ei vittu", hän hermoilee. "Meidän erikoistehtävä on tavata varatut naiset. He saavat esittää meille kolme kysymystä", selittää tilannetta sinkku-Anniina, jonka Aarne oli valinnut treffikumppanikseen. Juuson valitsema Milma epäilee, että Inkulla on tilanteessa eniten jännitettävää. "Mä luulen, että siinä tulee jonkinnäköistä piilovittuilua", veikkaa Inkku itse. Varattujen naisten saapuessa paikalle Milma selittää heille pelin säännöt ja sen, mitä on tapahtumassa. Jokainen heistä saa siis esittää yhden kysymyksen valitsemalleen naissinkulle. Jenna päätyy esittämään kysymyksensä Milmalle, joka on aiemmin päätynyt nukkumaan hänen puolisonsa Juuson viereen bileiden jälkeen. "Mikä on Juusossa parasta?" Jenna kysyy. "Se, että hän on ihanan avoin. Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan melkein mistä vain", Milma vastaa. Lopulta pelätty hetki koittaa kun Jonna saa esittää oman kysymyksensä. Hän suuntaa sen odotetusti hermostuneen näköiselle Inkulle. "Millaiselta Jussi on vaikuttanut täällä?" Jonna tiedustelee. "Jussi on vaikuttanut tosi avoimelta ja sellaiselta rehelliseltä", Inkku vastaa saaden Jonnan purskahtamaan nauruun. Inkku kertoo haastattelussa, että koki Jonnan naurun tilanteessa halveksuvana. Jonna näkee tilanteen eri tavalla. "No se vastaus kuulostaa just siltä, et Jussi on syöttänyt sille kaiken maailman liibalaabaa täällä, mutta se on ihan… voi tyttö raukka", Jonna kommentoi. Inkun mielestä Jonna käyttäytyi lapsellisesti ja yritti mahdollisesti vaikuttaa hänen ja Jussin väleihin jatkossa. "Hän halusi näyttää mulle, että Jussi ei olisi niin rehellinen, jotta mä jäisin ajattelemaa, että onko Jussi sitten niin rehellinen. Jussi on ollut ainakin mulle rehellinen. En voi mitään sille, jos ei se sitten Jonnalle ole ollut!" Inkku kommentoi.