Anna myy eroottista materiaalia OnlyFans-sivustolla – Näin Ville-Pekka asiasta ajattelee
Ville-Pekka on valinnut viikon treffikumppanikseen sinkku-Lisan. Makkaran grillaamisen ohessa mies alkaa puhua puolisonsa Annan työstä erotiikan parissa. "Kyllä Anna tekee OnlyFansia nyt tällä hetkellä ihan päämääräisesti. Julkaisee itsestään kuvia sillä maksurajallisella palvelulla", Ville-Pekka kertoo. Lisa pohtii kuulemaansa yksilöhaastattelussa. Hän kommentoi, että ei välttämättä haluaisi oman kumppaninsa julkaisevan materiaalia OnlyFansissa. Ville-Pekkaa tilanne sen sijaan ei ahdista. "En näe miten se voisikaan minua millään tavalla ahdistaa, koska se on juuri sitä, että se on Annan juttu ja se ei vie minulta itseltäni mitään pois", Ville-Pekka sanoo Lisalle. Mies on sitä mieltä, että hänellä ei ole tarvetta lähteä rajoittamaan puolisoaan. Ville-Pekka ajattelee, että jos hän hyväksyy asian, ei millään muulla pitäisi olla merkitystä. Ville-Pekasta ei tunnu oudolta, että muut ihmiset näkevät hänen naisystävänsä alasti. "Samaa ihoa se on, mitä käsissä ja muissakin on", hän kommentoi Lisalle. Ville-Pekka huomauttaa, että on helppo ajatella, että hän ei vain uskaltaisi kertoa Annan tekemisten häiritsevän häntä. Todellisuudessa asia ei kuitenkaan ole näin. "Sit vaan ajatellaan, että mun pitäisi olla johonkin tiettyyn muottiin sopeutuva. Sellaiseen muottiin, joka tulee jostain yhteiskunnan käsittämästä termistöstä tai siitä, että millainen on normaali parisuhde", VP kommentoi. Lisalle mies kertoo, että haluaa ainoastaan kannustaa Annaa tämän uralla erotiikan parissa. "Mä näen, että Anna nauttii siitä sen tekemisestä ja se tuo hänelle itselleenkin jotain positiivista. Niin tavallaan juuri se, että Annan onni on myös minun onni", hän muotoilee. Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21! Temptation Island Suomi Extra torstaisin kello 22.