Iltanuotiovideo on Mirkulle kylmää kyytiä – avautuu kyyneleet silmissään: "Mä haluan Mikan milloin vaan"

25.3.2021 klo 10.05
2 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Mikan puoliso Mirkku on joutunut järkyttymään miehensä käytöksestä tähän mennessä jo usealla iltanuotiolla. Tällä viikolla tilanteeseen ei tule poikkeusta, kun Mirkku joutuu seuraamaan puolisonsa kasvavia tunteita edelleen kuvioissa olevaa sinkku-Peppiinaa kohtaan. Videolla selviää, että myös Peppiina on ihastunut varattuun Mikaan. "Mika sanoi mulle tänään, että sillä on enemmän tunteita mua kohtaan kuin koskaan aikaisemmin Mirkkua kohtaan", Peppiina kertoo videolla näkyvässä haastattelussa. Myös illan bileissä saadaan seurata keskustelua, jonka aikana Mika myöntää vahvat tunteensa Peppiinaa kohtaan. Sinkku-Lisa kuvailee parin yhdessäoloa kiihkeän näköiseksi. "Jos heillä olisi ollut tyhjä huone, niin varmasti olisi sitten hommat edenneet jos eivät ole jo edenneet", hän selostaa. Illan päätteeksi Mika ja Peppiina päätyvät samaan sänkyyn. Mitte ehtii kuitenkin paikalle kreivin aikaan ja vaikuttaa estävän tilanteen etenemisen. "Luojan kiitos, että tulit tänne", kuuluu Mikan ääni pimeästä huoneesta. Peppiina kertoo haastattelussaan, että ei ole vielä varma siitä, olisiko parilla tulevaisuutta Temptation Islandin kuvausten jälkeen. "Ollaan me kyllä tosi läheisiä täällä ainakin", hän pohtii. Mirkun katsoma iltanuotiovideo päättyy siihen kun Mika toteaa Peppiinalle, ettei kadu mitään huvilalla tapahtunutta. Mirkku ottaa kuulokkeet päästään itkuisena ja silminnähden tärisevänä. Häntä vaivaa se, että Mika vaikuttaa heittäneen hanskat tiskiin heidän tulevaisuutensa suhteen. "Mä haluaisin päästä keskustelemaan Mikan kanssa ja puhumaan oikeasti, että ei se ole niin paska ihminen kuin mitä se ajattelee itsestään. Mika kokee, että se ei riitä mulle, kun taas mä en ole ajatellut mitään muuta tämän aikana kuin Mikaa", Mirkku kommentoi Samille. "Kuinka paljon sua harmittaa, jos ette pääse nyt testaamaan parempina yksilöinä, että millä tavalla se teidän parisuhde voisi toimia?", Sami kysyy saaden Mirkun kyynelehtimään. "Mua jäisi oikeasti todella paljon harmittamaan, että mä en pääse näyttämään sitä, kuinka paljon on tullut kehitystä. Mä pelkään, että se menee siihen, että se ei enää välitä minusta. Tunteita tulee Pepsua kohtaan liikaa ja Mika ei halua enää tämän jälkeen minua, mutta mä haluan Mikan ihan milloin vaan", Mirkku sanoo. Hän kertoo, että haluaa Mikan tekemisistä huolimatta yrittää puhua asiat yhdessä läpi.