Odottamaton käänne! Jälleen uusi varattu lankeaa houkutukseen – "Alettiin pussailla ja sitten olin kohta hänen päällään"
Odottamaton käänne! Jälleen uusi varattu lankeaa houkutukseen – "Alettiin pussailla ja sitten olin kohta hänen päällään" Temptation Island on ollut Mikan puolisolle Mirkulle kylmää kyytiä lähestulkoon alusta pitäen. Mirkku on joutunut seuraamaan iltanuotiovideoilta päivä toisensa jälkeen, kuinka hänen puolisonsa lähentyy omalla huvilallaan sinkku-Peppiinan kanssa. Illan bileissä hän avautuu tunteistaan sinkku-Miikalle. "Mika teki yhden asia vituiks ja se ajattelee, että koko suhde on pilalla. Ja kun se kokee mut niin mustasukkaisena ja niin vaikeana ihmisenä, niin se ajattelee, että se ei saa enää mahdollisuutta. Mulla on se tunne koko ajan, että ihan mitä vaan tapahtuu, niin me pystytään puhumaan ne läpi", Mirkku selittää. Hän on huolissaan myös siitä, että Mikan tunteet häntä kohtaan tuntuvat kuihtuvan jokaisen iltanuotion jälkeen enemmän ja enemmän. "Mulle on todella vaikeaa olla iltanuotiolla, koska mä näen sen, että Mikan rakkaus mua kohtaan hiipuu silmissä." Haastattelussa Mirkku kertoo kokevansa päivien aikana paljon negatiivisia tunteita, mutta yrittävänsä samalla syrjäyttää ne taka-alalle. Mirkun ja Miikan keskustellessa asioista sohvalla, Miika päätyy ottamaan puheeksi myös heidän kahden välisen yhteyden. "Millä tavalla sä koet tämän mun ja sun välisen yhteyden? Me ei olla puhuttu tästä", Miika kysyy. "Ei niin. Eikä me puhuta", toteaa Mirkku ykskantaan. Myöhemmin illalla parin tunteet toisiaan kohtaan käyvät tosin selväksi, mutta eivät puhumalla. "Me käytiin Mirkun kanssa nukkumaan, mut sit se rupesi vähän eskaloitumaan siitä. Me alettiin pussailemaan, ja sit mä olin kohta hänen päällään. Ei lyöty pökköä pesään kuitenkaan, et se oli vaan sellaista vaatteet päällä panemista", Miika paljastaa. "Ei vittu", parahtaa Mirkku parin huoneessa session jälkeen. Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudussa kello 21!