Henkka petti puolisoaan Joannan kanssa – Nyt miehen käytös on saanut sinkun epäilemään parin yhteyttä: "En jaksa katsella"
Julian puoliso Henkka on lähentynyt omalla resortillaan päivä päivältä enemmän sinkku-Joannan kanssa. Pari on päätynyt harrastamaan myös seksiä useampaan otteeseen. Nyt vaikuttaa siltä, että romanssin alkuhuuma alkaa haihtua ainakin Joannan silmissä. Henkan potiessa tunnontuskia tekemisistään, alkaa Joannaa kyllästyttää. Treffeillä Henkka avautuu Joannalle siitä, miten hänellä on tapana työntää kaikki tärkeät ihmiset pois läheltään. "Jostain syystä mä aina päätän sen, että on helpompi olla yksin", hän sanoo. "Mun mielestä Henkka on ihan samanarvoinen kuin kaikki muutkin, mutta se ei vaan itse tajua sitä. Vaikka sille yrittäisi sitä selittää, niin se ei halua edes ymmärtää", tulkitsee Joanna omassa haastattelussaan. Joanna ihmettelee Henkan seurassa sitä, miksi mies on lopettanut asioista puhumisen. "Yhtäkkiä sä et enää halunnutkaan jutella. Sä olet aikaisemmin kuitenkin halunnut aina jutella mun kanssa", sinkku kummastelee. "Jossain kohtaa mä vaan käyn työntämään ihmisiä pois. Pakkohan siihen joku syy on olla, et mulla ei niitä kavereita ole paljoa", Henkka toteaa. Joanna kokee Henkan hakevan huomiota sillä, kuinka huonosti hänellä menee. "Villallakin mennään istumaan kahvipöytään yksin ja tuijotellaan seiniä. Mä tiedän, että se odottaa mun tulevan siihen viereen kysymään, että mikä on. Sitten heittäydytään ehkä vähän marttyyriksi siinä", Joanna kertoo. Omassa haastattelussaan Henkka myöntää kokevansa, että hänelle on vaikeampaa olla iloinen kuin pahassa olossa. "Kyllähän mä yritän Juliaakin työntää pois omista ajatuksistani. Helppo työntää kaikki pois, niin sitten jos sulla ei ole mitään lähellä niin sulla ei ole myöskään ketään menetettävänä", Henkka sanoo. Henkan pohjamudissa rypeminen on saanut Joannan etääntymään hänestä. "On mulla sinänsä Henkkaa kohtaan fiilikset vähän muuttuneet, koska se on vaan mulle niin raskasta, että en mä jaksa hirveästi enää katsella tuollaista käytöstä. Tavallaan mua heitellään sinne sun tänne ja ei kohdella niin kuin pitäisi. Mun mielestä se on epäreilua muakin kohtaan", sinkku toteaa.