Anna tekee rohkean paljastuksen suhteensa alkuvuosilta - taustalla fyysistä ja henkistä väkivaltaa

7.4.2021 klo 10.00
3 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Anna on valinnut tämän viikon treffikumppanikseen Joken. Treffeillä on ollut ohjelmana keilaamista, ja pelien jälkeen kaksikko on istunut pöydän ääreen keskustelemaan. Anna päätyy paljastamaan Jokelle rohkeasti suhteensa alun suurimman kipukohdan. Anna kertoo kiinnostuneensa Ville-Pekasta alun perin samanlaisen taustan ja ajatusmaailman takia. Ville-Pekan kanssa Anna myös löysi elämäänsä turvaa. Suhteen alku ei kuitenkaan ollut koko aikaa ruusuilla tanssimista. "Mähän olin siis ihan sairaalloisen mustasukkainen, eli mä oon kokenut oikeastaan tosi radikaalin muutoksen", Anna paljastaa Jokelle. "Siis mun puolelta on ollut väkivaltaa, sekä fyysistä että henkistä silloin kun oltiin lapsia, 16-vuotiaita. Alkusuhteesta just siitä mustasukkaisuudesta. Purin sitä turhautumista, oman kehon ongelmia ja ajatusmaailmaani sitten Ville-Pekkaan. Pelkäsin menettäväni hänet ihan sairaalloisella tavalla", Anna avaa asiaa haastattelussa. Annan mukaan suhteen menneisyyden mustasukkaisuus ja väkivalta liittyivät hänen vinoutuneeseen naiskuvaansa. "Mä tajusin, että mussa voi rakastaa muutakin kuin mun kehoa ja sitä seksuaalista puolta. Naiskuvassa mun päässä tapahtui muutos", Anna kertoo Jokelle. "Mä en pysty millään tavalla pois ottamaan ja vähättelemään sitä tekoa. Se on siis käyty läpi kokonaan ja siitä ollaan puhuttu, mutta se on ainut sellainen, mitä mä kadun. Eihän sen asian kanssa ole kiva elää, mutta en mä sitä aktiivisesti ajattele, koska se asia mikä johti siihen niin sitä ei ole enää olemassa", Anna selittää. Halu olla yhdessä Ville-Pekan kanssa sai Annan katsomaan peiliin ja kehittämään itseään. "Ja sitten huomasinkin sen, että olin ollut väärässä kaiken aikaa", hän myöntää. Anna työsti omassa päässään sitä, millainen kuva hänellä oli rakkaudesta, omasta itsestään ja naiseudesta. Hän pääsi asioista yli ja eteenpäin Ville-Pekan tuella. "Ihan helvetinmoinen duuni. Ville-Pekka on jaksanut seistä mun vierellä siinä ja katsoa ne kaikki prosessit läpi. En mä sitä silloin tajunnut, että kuinka läsnä ja tukena se on mulle ollut", Anna kiittelee puolisoaan.