Näin Ville-Pekka ajattelee itseensä kohdistuneesta parisuhdeväkivallasta – "Oon ollut ihan eri ihminen silloin"

13.4.2021 klo 11.34
3 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Viime viikon Temptation Island Suomi -jaksoissa Anna paljasti rohkeasti, että hänen ja VP:n suhteessa on esiintynyt sen alkuaikoina Annan puolelta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Anna kertoi ongelman johtuneen hänen sairaalloisesta mustasukkaisuudestaan, oman kehonkuvan ongelmista ja vääristyneestä naiskuvasta. Pariskunnan tilanne on sittemmin korjaantunut. Ville-Pekka kommentoi asiaa nyt omilla unelmatreffeillään sinkku-Vilman kanssa. "On hyvin monta skenaariota, joissa me ei enää edes oltaisi yhdessä. Ihan vaan sen takia, jos se tilanne olisi ajautunut jotenkin eri tavalla", mies pohjustaa. Vilma arvostaa VP:n rohkeutta puhua yleisesti vaikeasta asiasta. "Onhan tämä semmoinen vaikea asia ja semmoinen, mistä yleensä vaietaan", sinkku kommentoi. VP:n mukaan pariskunnan tilanteen korjautuminen on vaatinut koko suhteen rakentamista uudenlaisille perustuksille. "Haastavinta siinä on ollut muuttua siitä alun tilanteesta siihen, mitä meillä on nyt. Just se dynamiikan muutos siitä, että ei tiedetä miksi rakastetaan siihen, että oikein valitaan rakastaa sitä toista", VP muotoilee. VP kokee, että suhteen alun ikävät kokemukset eivät vaikuta häneen enää tänä päivänä. "Mä oon ollut ihan eri ihminen silloin kun sen jäljet on muhun osuneet. Tavallaan parantuminen on tapahtunut sen sellaisen asioiden käsittelyn kautta. Se on tapahtunut sen kautta, että on ymmärtänyt ne syyt, miksi se on tapahtunut. On ymmärtänyt myös ne syyt, miksi se ei enää tapahdu. Silloin se totta kai vaikutti muhun, mutta silloin oli silloin. Meidän suhde on nyt aivan erilainen, joten mä näen, että mä olen siitä kokonaan parantunut", Ville-Pekka kertoo. Omassa haastattelussaan Vilma paljastaa ettei täysin tiennyt, miten Ville-Pekan kertomaan pitäisi suhtautua. "Itse koen vaan, että sitä ei puolustella millään." Keskiviikkona Temptation Islandilla nautitaan viimeisistä 24 tuntia kestävistä unelmatreffeistä. Torstaina Sonya ja Mitte kohtaavat toisensa viimeisellä iltanuotiolla.