Henkka ja Julia erosivat myrskyisissä merkeissä – Yllättävä uutinen TIS Extrassa!
Henkan ja Julian matka Temppareissa päättyi viimeisellä iltanuotiolla myrskyisään eroon. Henkan toistuva pettäminen sinkku-Joannan kanssa ja suhteen epäily olivat liikaa ja pari päätti lähteä eri suuntiin. Nyt Henkka ja Julia ovat saapuneet TIS Extraan kertomaan kuulumisiaan kuvausten jälkeen. Kaksikko paljastaa, että eropäätös on pitänyt. Kumpikaan ei ole päätynyt suhteeseen myöskään niiden sinkkujen kanssa, joiden seurassa kului eniten aikaa Temppareissa. Kuvausten jälkeen Julia on ystävystynyt Lärin kanssa. "Ollaan kavereita tai ystäviä, ainakin itse luonnehtisin sitä näin. Aika useinkin ollaan nähty yhdessä porukassa aina, mutta ei ole mitään sen enempää", Julia kertoo. "Haluaisitko, että olisi enemmän?" Harri Moisio kysyy. "En. Meillä siellä matkalla jo selvisi kyllä, että se oli ehkä enemmän fyysistä ihastusta, mitä mulla oli. Läri ei ole sen tyylinen ihminen, jonka kanssa mä pystyisin seurustelemaan", Julia vastaa. Henkka kertoo olevansa tekemisissä sinkkunaisista eniten Maipun kanssa. Hän on ystävystynyt myös kauden sinkkumiesten kanssa. Yksi Temppareiden yllättävimmistä uutisista kuullaan, kun Julia avaa suhdekuvioitaan kuvausten jälkeen. "Ton Esan kanssa olen viihtynyt…" hän aloittaa ja nauraa. "Siis sinkku-Esan kanssa? Mistäs tämä nyt tuli?" Sami Kuronen kyselee. "No siis me Esan kanssa juteltiin paljon siellä ja pieniä pätkiä näkyy vaan näissä jaksoissa siitä. Me juteltiin tosi paljon enemmän asioita kuin vaan mun senhetkinen parisuhde, et me ihan elämää enemmän käytiin läpi. Meistä tuli läheisiä siellä ja me sovittiin, että nähdään. Me nähtiin sitten matkan jälkeen pari kertaa ja sitten se meni useampaan kertaan", Julia selostaa. "Siis oletteko te nyt yhdessä?" Sami varmistaa. "Joo", Julia vastaa hymyillen. Seuraavana selviää, että myös Henkka on Julian nykyisen puolison kanssa hyvissä väleissä. Esa on jopa auttanut Henkkaa muutossa. "Mä oon kaikkien kaveri. Ei mulla ole kenenkään kanssa mitään ongelmaa", hän vakuuttaa.