Marianne Kiukkonen nappasi hopeasijan Selviytyjät Suomessa! ”Krisu ansaitsi voiton!”
Valmentaja ja ex-poliisi Marianne Kiukkonen tuli toiseksi Selviytyjät Suomessa! Finaalineuvosto oli tiukka, mutta Mariannen mielestä voitto meni täysin oikeaan osoitteeseen. ”Mä olin jo pitkän aikaan sitä mieltä, että Krisu ansaitsee voiton. Hän oli selviytyjänä sellainen, että auttoi meitä kaikkia selviytymään. Mutta toki kilpailu on kilpailu, ja jokainen meistä lähti voittamaan.” Finaalissa nähtiin todella dramaattinen käänne, kun Marianne loukkasi polvensa kesken kilpailun. Hän kertoo Selviytyjät Suomi Extrassa saaneensa polven sivuristisiteisiin kaksi repeämää. ”Sattui ihan sikana, kun lähdin puomille kävelemään ja mietin, miten pääsen siitä yli. Ajattelin, että teen niin pitkään, kun en enää pysty. Mä todellakin kiipesin viimeisillä voimilla sinne ylös, autettuna. Ihminen kyllä pystyy uskomattomiin suoritukseen, kun saa kivun taka-alalle.” Marianne jäi kauden aikana monien mieleen heti kisan alussa perustamastaan naisten liitosta. Mariannen mielestä se oli yksi hänen parhaista peliliikkeistään. ”Luulen, että kaikista paras strateginen veto oli se, että sain naiset jotenkin puhuttua alkuperäisessä leirissä, että ollaan kimpassa ja päästään eteenpäin, kun naiset jyrää. Tiesin, että mä saatan olla heti siinä uhan alla, jos en jotain keksi.” ”Se oli rohkea ajatus, että otetaan Aki ensimmäisenä, koska Aki oli niin ylivoimainen. Tytöt oli helppo saada siihen mukaan, kun kaikki ei ehkä sit tullut niin hyvin Akin kaa toimeen.” Mariannelle Selviytyjät oli ennen kaikkea matka omaan itseen. ”Ja unelmiin, mitä haluan elämässä tehdä. Tää pysähdys tuli tosi hyvään saumaan. Oon monta kokemusta rikkaampi ja oppinut itsestäni. Tunnen saaneeni sellaisen henkisen voiton tästä kisasta.” ”Selviytyjät-reissu opetti paljon. Ehkä suurin juttu mulle on ollut tää luonto. Mulla ei ole ollut minkäänlainen ikävä sosiaalista mediaa, eikä kännykkää. Kun sai luvan kanssa olla ihan omissa ajatuksissa ja tutustua uusiin ihmisiin ja oppia heiltä jotain, se oli todella antoisaa ja jopa liikuttavaa. Lähtökohtaisesti ihminen tulee aika pienellä toimeen. Sekin on hyvä muistutus, että ei sitä paljon tarvitse, että on hyvä olla. Jos on hyviä ihmisiä ympärillä, se riittää aika pitkälle.” Seuraa ohjelmaa Facebookissa @selviytyjatsuomiofficial ja Instagramissa @selviytyjatsuomi!