Selviytyjät-kilpailijat avautuvat tropiikissa kärsimästään nälästä – näin vähän he saavat oikeasti syödä
Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijat joutuvat pärjäämään todella niukalla ravinnolla. Näyttelijä ja muusikko Jon-Jon Geitel kertoo, että muutos normiarjen ruokailutottumuksiin on valtava. ”Jos miettii, että syön kotona aamupalan, pari lämmintä ateriaa, iltapalan ja ne on kuitenkin semmoisia isoja lautasellisia ruokaa, johon kuuluu proteiinia ja hiilareita… Täällä se on aamulla yksi riisikuppi, joka on tämän kokoinen pala raakaa riisiä”, Jon-Jon kertoo ja näyttää kahdella sormella pienen pallon kokoa. ”Ja illalla samanlainen, ehkä pari kookoshiutaletta siihen päälle. Se on aika merkittävä pudotus tuohon ravinnon saantiin”, Jon-Jon toteaa. Ruoan vähäinen määrä kiristääkin Tórrido-heimon pinnoja. Kahden kalastetun kalan jakaminen ja niiden syöntiajankohdan päättäminen turhauttaa nälkäisiä heimolaisia. ”Nyt näkee, kun on menty pari päivää, että joillakin alkaa pinna olla lyhyempi, eikä vitsit lennä niin paljon”, drag queen ja Suurin pudottaja Suomi -kilpailun voittaja Aarni Mikkola toteaa. ”Itsekin huomaan sen, kun olen yleensä tosi iloinen ja pirtsakka, niin tässä alkaa olla puhti puoliksi poissa”, Aarni sanoo. Aarnin ja Jon-Jonin välille syntyy kiivas keskustelu, jonka jälkeen Aarni päätyy purkamaan tilannetta heimon naisille. ”Välillä tuntuu paskalta, kun nuo muut jätkät selvästi ei anna mun tehdä mitään ja sanovat heti oman mielipiteensä. Kun yritän sanoa jotain, tulee tällainen käsi eteen. Jon-Jon vain torjui mun mielipiteen ja ensimmäistä kertaa sanoin, että hei, voitko kuunnella mua”, Aarni tilittää. ”Olen ehdottomasti nälkäkiukkuihminen. Jos en saa tarpeeksi ruokaa, rupean vähän tiuskimaan ja kiukuttelemaan”, Jon-Jon tunnustaa. ”Täälläkin on sellaisia hetkiä, kun on vähän enemmän kireänä. Niitä joutuu jälkikäteen pyytelemään ihmisiltä vähän anteeksi, kun on sanonut liian tiukasti ja kärkkäästi asioita. Uskon, että se ei niin kauheasti vaikuta kuitenkaan meidän dynamiikkaan, toivottavasti”, Jon-Jon sanoo. Fitness-maailmanmestari Eveliina Tistelgren on myös huomannut Jon-Jonin kireyden. ”Jon-Jonilla on ollut sellaisia hetkiä, että se nälkä ja väsymys ottaa vähän ylivaltaa. Tehtiin tulta ja kun sitä ei tullut, niin hän vähän paiskoi sitä bambua. Sellaisia pieniä asioita ja kaikki tavallaan ymmärtää, että okei, ollaan väsyneitä, muttei kukaan muu toimi sillä tavalla. Pitäisi pystyä pitämään ne semmoiset purkaukset tai purkaa ne jollain toisella tavalla”, Eveliina miettii. Selviytyjät Suomi sunnuntaisin klo 19.30 Nelosella ja Ruudussa. Seuraa ohjelmaa Instagramissa @selviytyjatsuomi ja Facebookissa @selviytyjatsuomiofficial.

1 - Kultaiset kolikot
Kausi 5. Jakso 1/15. Kultaiset kolikot. 16 julkisuudesta tunnettua kilpailijaa saapuu Karibian auringon alle taistelemaan 30 000 euron voittopotista ja Selviytyjät-tittelistä. Ensimmäisen palkintokilpailun voittajille on tiedossa pussillinen kultaisia kolikoita, joilla voi ostaa etuisuuksia pitkälle eteenpäin kilpailussa. Kotimainen realitysarja. (91')

2 - Hylättyjen saari
Kausi 5. Jakso 2/15. Hylättyjen saari. Pudonnut kilpailija saa toisen mahdollisuuden Hylättyjen saarella, jossa edessä on raskas ja kivinen tie kaksintaistelujen merkeissä. Pääsaarilla nälkä verottaa voimia, ja pinna kiristyy pienissäkin arjen askareissa. Epävarmuus omista liitoista kasvaa, ja uusia sopimuksia luodaan surutta vanhojen päälle. Kotimainen realitysarja. (87')

3 - Vaarallinen visiitti
Kausi 5. Jakso 3/15. Vaarallinen visiitti. Palkintokilpailun voittajat pääsevät sieppaamaan vastakkaisesta heimosta yhden jäsenen, jonka he saavat pitää vieraanaan seuraavaan kilpailuun saakka. Hävinneessä heimossa vierailu nähdään sekä suurena uhkana että otollisena tilaisuutena punoa uusia juonia ja suunnitella vallanvaihtoa. Kotimainen realitysarja. (91')

4 - Silmästä silmään
Kausi 5. Jakso 4/15. Silmästä silmään. Heimojen sekoitus pistää kapteenit suurten valintojen eteen, ja areenalle viimeiseksi jäänyt haastaa toisen kilpailijan kaksintaisteluun. Hävinneen matka päättyy välittömästi, ja muut kiirehtivät suojaamaan selustaansa uusilla liitoilla. Kotimainen realitysarja. (91')

5 - Myrskyn silmässä
Kausi 5. Jakso 5/15. Myrskyn silmässä. Leirissä totutellaan uuteen heimojakoon ja tehdään tuttavuutta vanhojen vihollisten kanssa. Palkintokilpailusta voittajat saavat mukaansa herttaisia asukkaita, joiden kohtalo jakaa vahvasti mielipiteitä kilpailijoiden kesken. Karibia näyttää hurjan puolensa, kun rankkasateet piiskaavat saaria. Kotimainen realitysarja. (91')

6 - Valheiden verkko
Kausi 5. Jakso 6/15. Valheiden verkko. Lähestyvä yhdistyminen pistää kilpailijat pohtimaan yksilökilpailua ja tulevia peliliikkeitään. Vanhojen liittolaisten kohtaaminen jännittää, ja moni kokee asemansa ensimmäistä kertaa uhatuksi. Palkintokilpailussa hypätään mereen, jossa yhden uimataito joutuu todelliselle koetukselle. Kotimainen realitysarja. (91')

7 - Yllätyspaluu
Kausi 5. Jakso 7/15. Yllätyspaluu. Hylättyjen saarella kamppaillaan jatkopaikasta yhdistyneessä heimossa, ja voittoisa paluu järkyttää kanssakilpailijat pahemman kerran. Yksilökilpailun viisi parasta pääsee nauttimaan grillin antimista, ja häviäjät lähtevät rakentamaan leiriä uuteen saareen. Heimoneuvostossa nähdään yllättävä äänestys, joka muuttaa peliä arvaamattomaan suuntaan. Kotimainen realitysarja. (91')

8 - Avoimet kortit
Kausi 5. Jakso 8/15. Avoimet kortit. Edellinen äänestys on nostanut tunteita pintaan, ja jotkut kilpailijat kokevat tulleensa pahasti petetyksi. Palkintomatkalla päästään herkuttelemaan leivoksilla ja tekemään sopimuksia kahden kesken. Hylättyjen saaren kolikot hämmentävät peliä, eikä luottamus omiin liittoihin enää riitä heimoneuvoston lähestyessä. Kotimainen realitysarja. (67')

9 - Aarrejahti
Kausi 5. Jakso 9/15. Aarrejahti. Kilpailijoiden selviytymistaidot joutuvat testiin, kun palkintokilpailussa haasteena on tulenteko. Saareen saapuu puuposti, joka johtaa kilpajuoksuun viidakossa. Arvokkaita esineitä löytyy useamman taskusta, mutta kukaan ei tiedä koko totuutta. Kotimainen realitysarja. (67')

10 - Koston kierre
Kausi 5. Jakso 10/15. Koston kierre. Palkintokilpailussa ammutaan jättiläisritsalla ja päästään herkuttelemaan rantabaariin. Seuraavasta putoajasta keskustellaan niin voittajien kuin häviäjienkin kesken, ja tieto suunnitelmista vuotaa vääriin korviin. Kostonhimo iskee ja päitä vaaditaan vadille. Kotimainen realitysarja. (68')

11 - Huijarin vikaa
Kausi 5. Jakso 11/15. Huijarin vikaa. Heimo on jakaantunut kahtia ja koskemattomuuskilpailussa yksilöpeli muuttuu joukkuepeliksi. Alakynteen joutuneet turvautuvat teatteriin ja suorittavat saarella vaikuttavan näytelmän. Heimoneuvostossa on luvassa yllätyksiä ja suurta epäuskoa. Kotimainen realitysarja. (66')

12 - Kuilun partaalla
Kausi 5. Jakso 12/15. Kuilun partaalla. Odotettu ruokahuutokauppa käynnistyy Karibialla, ja pesot törsätään kaivattuihin herkkuihin. Leppoisa tunnelma ei kestä kauaa, sillä hurjat äänestyssuunnitelmat leviävät leirissä. Tällä kertaa kissa nostetaan pöydälle, ja kilpailijat ottavat rajusti yhteen. Kotimainen realitysarja. (69')

13 - Vallanhuumaa
Kausi 5. Jakso 13/15. Vallanhuumaa. Kilpailijat yrittävät korjata suhteitaan edellisen äänestyksen jäljiltä ja kääntää katseensa tulevaan. Palkintokilpailussa on tarjolla tuttuja herkkuja Suomesta sekä terveiset omilta rakkailta. Valheiden verkko avautuu vähitellen, ja totuus asettaa asiat uuteen järjestykseen. Kotimainen realitysarja. (67')

14 - Takinkääntäjä
Kausi 5. Jakso 14/15. Takinkääntäjä. Palkintokilpailun voittajalle on tiedossa yö hulppeassa villassa, ja kateus lyö kiilaa kilpailijoiden väliin. Omaa etua ajetaan häikäilemättä, eikä kaikkia toiveita jaeta edes lähimpien liittolaisten kesken. Heimoneuvoston lähestyessä hermot kiristyvät leirissä, ja vaarana on kaksintaistelu. Kotimainen realitysarja. (67')

15 - Ratkaisun hetket
HUOM! FINAALIJAKSO julkaistaan 5.12. televisiossa ja Ruudussa samaan aikaan, jotta loppuhuipennuksen jännitys säilyy kaikille katsojille! Kausi 5. Jakso 15/15. Ratkaisun hetket. Leirissä on odottava tunnelma, kun kilpailijat pohtivat, ketkä heistä pääsevät jatkamaan finaalineuvostoon. Sateinen sää tekee viimeisistä päivistä tuskaa, ja voimat alkavat olla kaikilla lopussa. Karman merkitys korostuu, kun on suurten valintojen aika. Kotimainen realitysarja. (92')