No mites tehdään?
Alusta vai liveen?
Varo juonipaljastusta! Toinen kilpailija ulos Hylättyjen saarelta – olisi ollut valmis maksamaan jopa 150 euroa himoitsemastaan
Toisena kotiin lähetetty kilpailija taisteli Selviytyjät Suomessa 11 päivää. Susanna Penttilä putosi heimoneuvoston kautta toisena kilpailijana Hylättyjen saarelle, lähetti kaksintaistelusta Ellan kotiin, mutta hävisi nyt Aarnille ja joutui lopullisesti häädetyksi pelistä. ”Harmitti. Olisin halunnut olla pelissä loppuun asti, tietenkin. Sitä varten oon täällä. Kaikkeni annoin, tykkäsin olla tuolla, vaikka olikin nälkä”, Susanna käy tunteitaan läpi Pudonneen tilityksessä. Upea villa ja paluu sivistyksen pariin helpotti pinnan alla kalvavaa pettymystä. ”Kun näin tän villan, olin, että ihanaa. Tää on upee, mikäs tässä on ollessa. Nyt alkaa erilainen loma, voi mennä suihkuun, tälläytyä ja laittaa meikkii ja mennä poolille hienoissa bikineissä. Mut kyllä mua silti harmittaa, että en päässyt jatkaa kisaa. Harmittaa itse asiassa tosi paljonkin.” Susanna ehti viettää Hylättyjen saarella aikaa Ellan, Aarnin sekä Danin kanssa. Susanna pudotti Ellan kaksintaistelussa ja oli sen jälkeen yksin saarella siihen saakka, kunnes paikalle saapui kolmantena heimoneuvoston kautta pääpelistä pudonnut Aarni. ”Hylättyjen saari oli täydellinen paikka, mutta siellä oltiin nälässä. Haaveilin koko ajan kahvista. Ja sitten tuli Aarni sinne! Aarnihan on aivan ihana ja herttainen. Yksi aamu mun teki kahvii niin mieli, että olin, että haen metsästä jotain papuja ja liotan niitä vedessä, niin Aarni kysyi, että mitä maksaisin kahvikupista. Aarni alkoi heittää summia, niin kyllä se meni 150 euroon sillä hetkellä – pelkkä kahvikuppi. Mutta kolikkoja en antanut, ajattelin, että ne on arvokkaita!” Susanna nauraa. Susanna veikkaa koko kisan voittajaksi Helmeriä. Kärkipään sijoitusta hän toivoo myös Aarnille. ”Helmeri on kaikessa hyvä. Hän on herttaisen ja symppiksen oloinen. Omalla tavalla toivoisin, että siellä ois Aarni ja Helmeri lopussa, se ois hauska yhdistelmä. Lopputsempeiksi toivoisin saarella oleville, että nauttisivat tästä kilpailusta ja että se ois kuitenkin hauskaa. Se on peliä, mutta ei liian totista peliä!” Selviytyjät Suomi sunnuntaisin klo 19.30 Nelosella ja Ruudussa. Seuraa ohjelmaa Instagramissa @selviytyjatsuomi ja Facebookissa @selviytyjatsuomiofficial.

1 - Kultaiset kolikot
Kausi 5. Jakso 1/15. Kultaiset kolikot. 16 julkisuudesta tunnettua kilpailijaa saapuu Karibian auringon alle taistelemaan 30 000 euron voittopotista ja Selviytyjät-tittelistä. Ensimmäisen palkintokilpailun voittajille on tiedossa pussillinen kultaisia kolikoita, joilla voi ostaa etuisuuksia pitkälle eteenpäin kilpailussa. Kotimainen realitysarja. (91')

2 - Hylättyjen saari
Kausi 5. Jakso 2/15. Hylättyjen saari. Pudonnut kilpailija saa toisen mahdollisuuden Hylättyjen saarella, jossa edessä on raskas ja kivinen tie kaksintaistelujen merkeissä. Pääsaarilla nälkä verottaa voimia, ja pinna kiristyy pienissäkin arjen askareissa. Epävarmuus omista liitoista kasvaa, ja uusia sopimuksia luodaan surutta vanhojen päälle. Kotimainen realitysarja. (87')

3 - Vaarallinen visiitti
Kausi 5. Jakso 3/15. Vaarallinen visiitti. Palkintokilpailun voittajat pääsevät sieppaamaan vastakkaisesta heimosta yhden jäsenen, jonka he saavat pitää vieraanaan seuraavaan kilpailuun saakka. Hävinneessä heimossa vierailu nähdään sekä suurena uhkana että otollisena tilaisuutena punoa uusia juonia ja suunnitella vallanvaihtoa. Kotimainen realitysarja. (91')

4 - Silmästä silmään
Kausi 5. Jakso 4/15. Silmästä silmään. Heimojen sekoitus pistää kapteenit suurten valintojen eteen, ja areenalle viimeiseksi jäänyt haastaa toisen kilpailijan kaksintaisteluun. Hävinneen matka päättyy välittömästi, ja muut kiirehtivät suojaamaan selustaansa uusilla liitoilla. Kotimainen realitysarja. (91')

5 - Myrskyn silmässä
Kausi 5. Jakso 5/15. Myrskyn silmässä. Leirissä totutellaan uuteen heimojakoon ja tehdään tuttavuutta vanhojen vihollisten kanssa. Palkintokilpailusta voittajat saavat mukaansa herttaisia asukkaita, joiden kohtalo jakaa vahvasti mielipiteitä kilpailijoiden kesken. Karibia näyttää hurjan puolensa, kun rankkasateet piiskaavat saaria. Kotimainen realitysarja. (91')

6 - Valheiden verkko
Kausi 5. Jakso 6/15. Valheiden verkko. Lähestyvä yhdistyminen pistää kilpailijat pohtimaan yksilökilpailua ja tulevia peliliikkeitään. Vanhojen liittolaisten kohtaaminen jännittää, ja moni kokee asemansa ensimmäistä kertaa uhatuksi. Palkintokilpailussa hypätään mereen, jossa yhden uimataito joutuu todelliselle koetukselle. Kotimainen realitysarja. (91')

7 - Yllätyspaluu
Kausi 5. Jakso 7/15. Yllätyspaluu. Hylättyjen saarella kamppaillaan jatkopaikasta yhdistyneessä heimossa, ja voittoisa paluu järkyttää kanssakilpailijat pahemman kerran. Yksilökilpailun viisi parasta pääsee nauttimaan grillin antimista, ja häviäjät lähtevät rakentamaan leiriä uuteen saareen. Heimoneuvostossa nähdään yllättävä äänestys, joka muuttaa peliä arvaamattomaan suuntaan. Kotimainen realitysarja. (91')

8 - Avoimet kortit
Kausi 5. Jakso 8/15. Avoimet kortit. Edellinen äänestys on nostanut tunteita pintaan, ja jotkut kilpailijat kokevat tulleensa pahasti petetyksi. Palkintomatkalla päästään herkuttelemaan leivoksilla ja tekemään sopimuksia kahden kesken. Hylättyjen saaren kolikot hämmentävät peliä, eikä luottamus omiin liittoihin enää riitä heimoneuvoston lähestyessä. Kotimainen realitysarja. (67')

9 - Aarrejahti
Kausi 5. Jakso 9/15. Aarrejahti. Kilpailijoiden selviytymistaidot joutuvat testiin, kun palkintokilpailussa haasteena on tulenteko. Saareen saapuu puuposti, joka johtaa kilpajuoksuun viidakossa. Arvokkaita esineitä löytyy useamman taskusta, mutta kukaan ei tiedä koko totuutta. Kotimainen realitysarja. (67')

10 - Koston kierre
Kausi 5. Jakso 10/15. Koston kierre. Palkintokilpailussa ammutaan jättiläisritsalla ja päästään herkuttelemaan rantabaariin. Seuraavasta putoajasta keskustellaan niin voittajien kuin häviäjienkin kesken, ja tieto suunnitelmista vuotaa vääriin korviin. Kostonhimo iskee ja päitä vaaditaan vadille. Kotimainen realitysarja. (68')

11 - Huijarin vikaa
Kausi 5. Jakso 11/15. Huijarin vikaa. Heimo on jakaantunut kahtia ja koskemattomuuskilpailussa yksilöpeli muuttuu joukkuepeliksi. Alakynteen joutuneet turvautuvat teatteriin ja suorittavat saarella vaikuttavan näytelmän. Heimoneuvostossa on luvassa yllätyksiä ja suurta epäuskoa. Kotimainen realitysarja. (66')

12 - Kuilun partaalla
Kausi 5. Jakso 12/15. Kuilun partaalla. Odotettu ruokahuutokauppa käynnistyy Karibialla, ja pesot törsätään kaivattuihin herkkuihin. Leppoisa tunnelma ei kestä kauaa, sillä hurjat äänestyssuunnitelmat leviävät leirissä. Tällä kertaa kissa nostetaan pöydälle, ja kilpailijat ottavat rajusti yhteen. Kotimainen realitysarja. (69')

13 - Vallanhuumaa
Kausi 5. Jakso 13/15. Vallanhuumaa. Kilpailijat yrittävät korjata suhteitaan edellisen äänestyksen jäljiltä ja kääntää katseensa tulevaan. Palkintokilpailussa on tarjolla tuttuja herkkuja Suomesta sekä terveiset omilta rakkailta. Valheiden verkko avautuu vähitellen, ja totuus asettaa asiat uuteen järjestykseen. Kotimainen realitysarja. (67')

14 - Takinkääntäjä
Kausi 5. Jakso 14/15. Takinkääntäjä. Palkintokilpailun voittajalle on tiedossa yö hulppeassa villassa, ja kateus lyö kiilaa kilpailijoiden väliin. Omaa etua ajetaan häikäilemättä, eikä kaikkia toiveita jaeta edes lähimpien liittolaisten kesken. Heimoneuvoston lähestyessä hermot kiristyvät leirissä, ja vaarana on kaksintaistelu. Kotimainen realitysarja. (67')

15 - Ratkaisun hetket
HUOM! FINAALIJAKSO julkaistaan 5.12. televisiossa ja Ruudussa samaan aikaan, jotta loppuhuipennuksen jännitys säilyy kaikille katsojille! Kausi 5. Jakso 15/15. Ratkaisun hetket. Leirissä on odottava tunnelma, kun kilpailijat pohtivat, ketkä heistä pääsevät jatkamaan finaalineuvostoon. Sateinen sää tekee viimeisistä päivistä tuskaa, ja voimat alkavat olla kaikilla lopussa. Karman merkitys korostuu, kun on suurten valintojen aika. Kotimainen realitysarja. (92')