Kuvat ennen ja jälkeen! Näin 111-kiloisen Jaakon hurja painonpudotus onnistui!
Hurjan painonpudotuksen viimeisessä jaksossa läheistensä eteen astuu onnellinen Jaakko. 50-vuotias yrittäjä aloitti elämänmuutoksen painaessaan 111 kiloa. Jaakon muutostaival kesti puolet vähemmän kuin muilla kauden kilpailijoilla eli neljä kuukautta. Sinä aikana hän karisti 12,7 kiloa ja painaa nyt 98,3 kiloa. Jaakko on tulokseen tyytyväinen, vaikka ei ole vielä tavoitepainossaan 87 kilossa. ”Kun meillä on hääpäivä, voisin painaa saman verran, kun painoin silloin, kun on naimisiin menty. Siinä ois hyvä tavoite”, Jaakko sanoo vaimolleen Marjolle. ”Onks se sama tavoite mulla kans?” Marjo heittää. Marjo kertoo olevansa miehestään äärettömän ylpeä. ”Nyt on mahtava fiilis. On ollut hienoa kulkea hänen rinnallaan tämä aika. Suuri muutos on siinä, että Jaakko on löytänyt motivaation treenaamiseen ja liikkumiseen ja terveellisiin ruokailutottumuksiin”, Marjo sanoo. Jaakko saa kehut myös personal traineriltaan Mikko Suvannolta, jonka kanssa treenit jatkuvat myös tulevaisuudessa. ”Olen Jaakon suoritukseen täysin tyytyväinen. Ollaan menty Jaakon sanojen mukaan aina päätyyn asti ja mentiin tässäkin asiassa, ja jatketaan matkaa eteenpäin. Jaakko otti tavoitteeksi 87 kiloa, ja uskon, että hän onnistuu siinä!” Hurja painonpudotus Suomi keskiviikkona kello 20 Nelosella ja Ruudussa. #hurjapainonpudotus

1 - Omasta mielestä menetetty tapaus
Kausi 1. Jakso 1/10. Omasta mielestä menetetty tapaus. Liki 200 kiloa painava Jenni ei usko, että häntä pelastaa enää mikään. Sitten tulee apua, joka mullistaa Jennin elämän. Kotimainen realitysarja. (41')

2 - Ei kiitos äidin kohtalolle
Kausi 1. Jakso 2/10. Ei kiitos äidin kohtalolle. Kirsin äiti kuoli vakavasti ylipainoisena ja sitä kohtaloa Kirsi ei tahdo itse kokea. Keho oppii uusille tavoille, mutta pysyykö pää mukana? Kotimainen realitysarja. (40')

3 - Hengenvaarallinen sokerikoukku
Kausi 1. Jakso 3/10. Hengenvaarallinen sokerikoukku. Henrik johtaa yrityksiään, mutta häntä johtaa riippuvuus nimeltä sokeri. Kotimainen realitysarja. (42')

4 - Liian paksu perhoseksi
Kausi 1. Jakso 4/10. Liian paksu perhoseksi. Tunnolliselle Anna-Marille kiltteys on yhtä suuri ongelma, kuin sairaalloinen ylipaino. Kotimainen realitysarja. (42')

5 - Uupumuksesta uuteen elämään
Kausi 1. Jakso 5/10. Uupumuksesta uuteen elämään. Työuupumuksesta toipuva Samuli on uuden elämän edessä. Tahto saada itsensä kuntoon on kova, mutta vanhat tavat istuvat sitkeässä. Kotimainen realitysarja. (41')

6 - Kuinka paljon tunteet painavat?
Kausi 1. Jakso 6/10. Kuinka paljon tunteet painavat?. Liki 200 kiloa painava Aija käsittelee tunteensa syömällä. Mutta kumpi onkaan vaikeampaa: puhuminen vai liikkuminen? Kotimainen realitysarja. (41')

7 - Ei enää huomenna vaan tänään
Kausi 1. Jakso 7/10. Ei enää huomenna vaan tänään. Tommi aloittaa laihdutuskuurin aina huomenna. Nyt tekosyyt ovat loppu, sillä elämänmuutos on elämän ja kuoleman kysymys. Kotimainen realitysarja. (41')

8 - Elämänmuutosta yllätysten keskellä
Kausi 1. Jakso 8/10. Elämänmuutosta yllätysten keskellä. Iitu on kyllästynyt liikakiloihin ja huonoon itsetuntoon. Hänen elämänmuutos ei suju kuitenkaan ilman odottamattomia yllätyksiä. Kotimainen realitysarja. (41')