14 farmilaista aloittaa kilpailun – yksi ärsyttää heti muita! ”En nähnyt, että se tekee mitään”
Farmi Suomen uudella kaudella kilpailijat kiinnittävät heti alusta alkaen erityisen tarkkaa huomiota toistensa vahvuuksiin ja heikkouksiin. Yksi farmilaisista pistää ensimmäisestä päivästä lähtien muiden silmään – eikä pelkästään hyvällä. Useampaa farmilaista nyppii, ettei Tauski osallistu maatilan askareihin samalla tavalla kuin muut. ”Tauski vaikuttaa mukavalta, mutta pakko sanoa, en ole nähnyt, että Tauski tekee yhtään mitään täällä. Tai no ehkä pari kertaa se on käynyt hakemassa marjoja itselleen tai pyörinyt tuossa pihalla”, Henny Harjusola lataa. Myös Gogi Mavromichalis on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Gogi luettelee tulevansa hyvin toimeen kaikkien kanssa, erityisesti Kristian Heiskarin ja Akseli Herlevin, mutta yksi tyyppi hiertää. ”Mun on pakko sanoa, että kaikki me ollaan mun mielestä aika samalla viivalla, paitsi yksi, joka on Tauski. Sillä on jännä jonkin sortin Tauskin auktoriteetti, eikä hän kyllä omatahtoisesti täällä paljon hommia teekään, jos nyt sanotaan ihan rehellisesti.” Ja sitten kun Tauski tekee, hän todellakin tekee omaan tyyliinsä. Kristian havahtuu Tauskin puuhiin samalla, kun pohtii omaa pelitaktiikkaansa. ”Tarvis saada noita vahvoja pois, niin sitten ois ihan helppoa toi loppu. Jos tässä ensimmäisen viikon aikana saisi kaikki vahvat pois, niin vois pyöriä näiden muiden apinoiden kanssa täällä, jos nyt näin voi sanoa. Jaaha, Tauski tappaa hanhet siellä…” Hanhien kaakatukseen havahtuu myös Cristal Snow. Häntä kismittää, ettei Tauski pidä kiinni yhteisesti sovituista asioita. ”Oli keskusteltu siitä, että eläimet otetaan jossain vaiheessa ulos pihalle, että ne saa olla vapaasti, mutta pitää olla jonkinmoinen luottamus, ettei ne säiky meitä. Ilman keskustelua, me ollaan oltu täällä alle 24 tuntia, ne päätti ottaa ankat pois tuolta aitauksestaan ja sitten Tauski rupes tekemään täällä sellaista, että näin niitä paimennetaan ja hanhet oli ihan paniikissa. Et sä mikään hanhikuiskaaja oo, Tauski”, Cristal napauttaa. Farmi Suomi lauantaisin alkaen 12. helmikuuta kello 20 Ruudussa ja Nelosella. #farmisuomi

1 - 12 farmilaista saa paikan
Kausi 3. Jakso 1/14. 12 farmilaista saa paikan. Joukko maaseutuelämästä haaveilevia kaupunkilaisia saapuu Farmille hymyissä suin, mutta tien poskessa oleva kyltti kertoo, että kaikki eivät pääse asettumaan taloksi. Alkaa armoton kilpailu ja pelaaminen, kukaan ei halua lähteä kotiin liian aikaisin. Kotimainen realityohjelma. (63')

2 - Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen
Kausi 3. Jakso 2/14. Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen. Farmin arki käynnistyy kunnolla, kun on ensimmäisten jäähyväisten aika. Haikea mieli muuttuu nopeasti, kun valitaan ensimmäinen torppari ja rakennustyöt alkaa. Talossa asustaa kerrankin kokki ja nälästä ei tällä kaudella ole huolta. Kotimainen realityohjelma. (65')

3 - Herkkiä hetkiä ja huonoja johtajia
Kausi 3. Jakso 3/14. Herkkiä hetkiä ja huonoja johtajia. Eläimet herkistävät kovimmankin kuoren ja farmilaiset harjoittelevat lypsämistä ja eläintenhoitoa. Löytyykö joukosta eläinkuiskaaja? Vieraskoreus rakoilee kun farmilla on työnjohtajuus kadoksissa. Keittiössä ja pellolla on liian monta kokkia hämmentämässä samaa soppaa. Kotimainen realityohjelma. (66')

4 - Yllätys traktorin kyydissä
Kausi 3. Jakso 4/14. Yllätys traktorin kyydissä. Farmilla henkilökemiat etsiävät paikkaansa. Työnjohtajia on edelleen liikaa, eikä kukaan kaipaa enää muutoksia. Pehtoorin kyydissä tulee kuitenkin muutakin, kuin rakennusmateriaalia. Trakorin kyytiin hyppää Helmenkalastaja, mutta onko ryhmään enää helppo päästä sisään? Kotimainen realityohjelma. (66')

5 - Kulkutauti kylässä
Kausi 3. Jakso 5/14. Kulkutauti kylässä. Pehtoorin kylmäävät terveysuutiset sekoittavat peliä ja tunnelma kuumenee nopeasti muuallakin kuin sairastuvalla. Sekasorron keskelle ryhtiä tuo yllättävä armeijakuri ja positiivisuushaaste, joka saa onnenkyyneleet virtaamaan. Kotimainen realityohjelma. (66')

6 - Tervaa ja höyheniä
Kausi 3. Jakso 6/14. Tervaa ja höyheniä. Farmilaiset saavat pehtoorilta ensimmäisen kerran lihaa, mutta ennen sitä on muutama kana kynittävänä. Tervanpoltto onnistuu täydellisesti ja vanha puuvene saa uuden suojan. Aikuisia miehiä laulattaa, kun rantasaunalla on niin mukavaa. Kotimainen realityohjelma. (65')

7 - Häät
Kausi 3. Jakso 7/14. Häät. Farmilla tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa, ja farmilaisilla on kova työ pysyä muutosten mukana. Suurin yllätys saapuu hevoskyydillä ja farmilla järjestetään häät - mutta kenen? Kotimainen realityohjelma. (67')

8 - Kukas se sieltä tulee?
Kausi 3. Jakso 8/14. Kukas se sieltä tulee?. Farmi-arjen sekoittaa uusi asukas. Mitä mieltä farmilaiset ovat uudesta jäsenestä ja menevätkö suunnitelmat taas uusiksi? Farmilla järjestetään muotinäytös, ja asukkaat pääsevät rauhoittumaan luovan työn äärelle. Kotimainen realityohjelma. (66')

9 - Varma sopimus
Kausi 3. Jakso 9/14. Varma sopimus. Eräät farmilla ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja työ tuottaa tulosta yllättävän käänteen vuoksi. Kaikkia vähän lapsettaa ja päivän kruunaa sokerijuhlat. Kotimainen realityohjelma. (65')

10 - Hermo kireällä
Kausi 3. Jakso 10/14. Hermo kireällä. Koti-ikävä painaa ja pelaaminen käy kovana. Gogi joutuu komentamaan farmilaiset rauhoittumaan. Runo-ilta keventää tunnelmaa ja farmilaiset pääsevät rentoutumaan rantasaunalle. Kotimainen realityohjelma. (66')

11 - Elämän kiertokulku
Kausi 3. Jakso 11/14. Elämän kiertokulku. Farmilaiset saavat yllättävän tehtävän ja joutuvat pohtimaan elämän suuria aiheita, syntymää ja kuolemaa. Maatiloilla on entisaikoina synnytetty saunassa ja vainajat on hyvästelty omille maille. Mutta mitä tämä tarkoittaa Farmilla? Kotimainen realityohjelma. (64')

12 - Kaikki vastaan yksi!
Kausi 3. Jakso 12/14. Kaikki vastaan yksi!. Immuniteetti raukeaa ja kaikki farmilaiset ovat vapaata riistaa kaksintaisteluun, mutta kuka haastaa ja kenet? Selän takana pelataan rumaa peliä, mutta mitä tulehtuneille väleille tapahtuu, kun yllättävät viestit kajahtavat radiosta? Kotimainen realityohjelma. (64')

13 - Viimeinen pudotus ennen finaalia
Kausi 3. Jakso 13/14. Viimeinen pudotus ennen finaalia. Tunnelma on herkillä, kun yhden farmilaisen matka päättyy ennen semifinaalia. Vanhat farmilaiset saapuvat viettämään viimeisiä päiviä farmille ja kannustamaan jäljellä olevia kilpailijoita - lisäksi he saavat viimeisen sanan varsin tärkeässä juonenkäänteessä. Kotimainen realityohjelma. (65')