Yksi kilpailija pelastetaan yksimielisesti jatkoon – kahden farmilaisen matka päättyy tylysti
Farmi Suomessa nähtiin kauden ensimmäiset pudotukset. Tällä kertaa kaksintaistelu oli todellisuudessa kolmen farmilaisen kamppailu jatkopaikasta. Aluksi areenalle astelivat kaikki neljä pudotusuhan alla ollutta. Susanna Laineella oli kuitenkin Maiju Voutilaiselle, Pauliina Laitiselle, Kelly Kalonjille ja Sani Aartelalle yllätys. Sillä aikaa, kun nelikko oli laavulla, farmilaiset saivat päättää yhden, kenet pelastavat joukkoonsa. Areenalla Tauski Peltonen ilmoittaa valinnan olevan Pauliina, joka pääsi helpottuneena seuramaan kolmiottelua muiden farmilaisten joukkoon. Tietoa mitanneessa tehtävässä voiton vei Sani Aartela, joka lunasti viimeisenä kilpailijana Farmi-puukkonsa. Kotiin joutuivat Maiju Voutilainen ja Kelly Kalonji. ”Näin lähellä oli, mutta ei kummiskaan. Tulee semmonen olo, että voi vitsi, mutta tää on pelin henki”, Kelly huokaa Farmi Suomi Extrassa. ”Tietenkin harmittaa, kun matka loppui jo nyt. Hirveesti jäi sellaista, mitä olisi voinut kokea, mutta eniten mulla jää ikävä kaikkia ihmisiä. Oli hirveetä hyvästellä”, Maiju jatkaa. Pudotuksen jälkeen kyyneleitä vuodatettiin sekä farmilaisten että lähtijöiden joukossa. ”Tää on surullista”, Henny Harjusola puuskahtaa. ”Oli se liikuttava hetki ja harmitti ihan hirveesti, että joutui lähteen. Tykkäsin tosi paljon olla siellä. Oli pettynyt olo. Harmitti, että ei ollut onnea, ei ollut taitoa, ei ollut voimaa, eikä tietoa”, Maiju kuvailee tuntojaan Farmi Suomi Extrassa Susanna Laineelle ja Kimmo Vehviläiselle. ”Kun on valmistautunut Farmiin, eikä kerennyt pääsemään siihen tunnelmaan ja fiilikseen, kun yhtäkkiä sulta viedään matto alta. Kyllä se tuntu ja kyllä se sattu. Oli samaan aikaan aika pettynyt, vihainen ja kiukkuinen”, Kelly sanoo. Farmi Suomi lauantaisin kello 20 Ruudussa ja Nelosella. #farmisuomi

1 - 12 farmilaista saa paikan
Kausi 3. Jakso 1/14. 12 farmilaista saa paikan. Joukko maaseutuelämästä haaveilevia kaupunkilaisia saapuu Farmille hymyissä suin, mutta tien poskessa oleva kyltti kertoo, että kaikki eivät pääse asettumaan taloksi. Alkaa armoton kilpailu ja pelaaminen, kukaan ei halua lähteä kotiin liian aikaisin. Kotimainen realityohjelma. (63')

2 - Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen
Kausi 3. Jakso 2/14. Nyt loppuu puhuminen ja alkaa tekeminen. Farmin arki käynnistyy kunnolla, kun on ensimmäisten jäähyväisten aika. Haikea mieli muuttuu nopeasti, kun valitaan ensimmäinen torppari ja rakennustyöt alkaa. Talossa asustaa kerrankin kokki ja nälästä ei tällä kaudella ole huolta. Kotimainen realityohjelma. (65')

3 - Herkkiä hetkiä ja huonoja johtajia
Kausi 3. Jakso 3/14. Herkkiä hetkiä ja huonoja johtajia. Eläimet herkistävät kovimmankin kuoren ja farmilaiset harjoittelevat lypsämistä ja eläintenhoitoa. Löytyykö joukosta eläinkuiskaaja? Vieraskoreus rakoilee kun farmilla on työnjohtajuus kadoksissa. Keittiössä ja pellolla on liian monta kokkia hämmentämässä samaa soppaa. Kotimainen realityohjelma. (66')

4 - Yllätys traktorin kyydissä
Kausi 3. Jakso 4/14. Yllätys traktorin kyydissä. Farmilla henkilökemiat etsiävät paikkaansa. Työnjohtajia on edelleen liikaa, eikä kukaan kaipaa enää muutoksia. Pehtoorin kyydissä tulee kuitenkin muutakin, kuin rakennusmateriaalia. Trakorin kyytiin hyppää Helmenkalastaja, mutta onko ryhmään enää helppo päästä sisään? Kotimainen realityohjelma. (66')

5 - Kulkutauti kylässä
Kausi 3. Jakso 5/14. Kulkutauti kylässä. Pehtoorin kylmäävät terveysuutiset sekoittavat peliä ja tunnelma kuumenee nopeasti muuallakin kuin sairastuvalla. Sekasorron keskelle ryhtiä tuo yllättävä armeijakuri ja positiivisuushaaste, joka saa onnenkyyneleet virtaamaan. Kotimainen realityohjelma. (66')

6 - Tervaa ja höyheniä
Kausi 3. Jakso 6/14. Tervaa ja höyheniä. Farmilaiset saavat pehtoorilta ensimmäisen kerran lihaa, mutta ennen sitä on muutama kana kynittävänä. Tervanpoltto onnistuu täydellisesti ja vanha puuvene saa uuden suojan. Aikuisia miehiä laulattaa, kun rantasaunalla on niin mukavaa. Kotimainen realityohjelma. (65')

7 - Häät
Kausi 3. Jakso 7/14. Häät. Farmilla tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa, ja farmilaisilla on kova työ pysyä muutosten mukana. Suurin yllätys saapuu hevoskyydillä ja farmilla järjestetään häät - mutta kenen? Kotimainen realityohjelma. (67')

8 - Kukas se sieltä tulee?
Kausi 3. Jakso 8/14. Kukas se sieltä tulee?. Farmi-arjen sekoittaa uusi asukas. Mitä mieltä farmilaiset ovat uudesta jäsenestä ja menevätkö suunnitelmat taas uusiksi? Farmilla järjestetään muotinäytös, ja asukkaat pääsevät rauhoittumaan luovan työn äärelle. Kotimainen realityohjelma. (66')

9 - Varma sopimus
Kausi 3. Jakso 9/14. Varma sopimus. Eräät farmilla ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja työ tuottaa tulosta yllättävän käänteen vuoksi. Kaikkia vähän lapsettaa ja päivän kruunaa sokerijuhlat. Kotimainen realityohjelma. (65')

10 - Hermo kireällä
Kausi 3. Jakso 10/14. Hermo kireällä. Koti-ikävä painaa ja pelaaminen käy kovana. Gogi joutuu komentamaan farmilaiset rauhoittumaan. Runo-ilta keventää tunnelmaa ja farmilaiset pääsevät rentoutumaan rantasaunalle. Kotimainen realityohjelma. (66')

11 - Elämän kiertokulku
Kausi 3. Jakso 11/14. Elämän kiertokulku. Farmilaiset saavat yllättävän tehtävän ja joutuvat pohtimaan elämän suuria aiheita, syntymää ja kuolemaa. Maatiloilla on entisaikoina synnytetty saunassa ja vainajat on hyvästelty omille maille. Mutta mitä tämä tarkoittaa Farmilla? Kotimainen realityohjelma. (64')

12 - Kaikki vastaan yksi!
Kausi 3. Jakso 12/14. Kaikki vastaan yksi!. Immuniteetti raukeaa ja kaikki farmilaiset ovat vapaata riistaa kaksintaisteluun, mutta kuka haastaa ja kenet? Selän takana pelataan rumaa peliä, mutta mitä tulehtuneille väleille tapahtuu, kun yllättävät viestit kajahtavat radiosta? Kotimainen realityohjelma. (64')

13 - Viimeinen pudotus ennen finaalia
Kausi 3. Jakso 13/14. Viimeinen pudotus ennen finaalia. Tunnelma on herkillä, kun yhden farmilaisen matka päättyy ennen semifinaalia. Vanhat farmilaiset saapuvat viettämään viimeisiä päiviä farmille ja kannustamaan jäljellä olevia kilpailijoita - lisäksi he saavat viimeisen sanan varsin tärkeässä juonenkäänteessä. Kotimainen realityohjelma. (65')