Samu Haber toista kertaa mukana Huvila & Huussissa: Saunamökin remontti ylittää rokkarin villeimmätkin odotukset
Huvila & Huussin kuluva kausi käynnistettiin uudistamalla muusikko Samu Haberin mökkipiha, nyt vuorossa on tontin saunamökin muutos. Samu kertoo sisustusarkkitehti Mikko Vesaselle viettävänsä kesäpaikalla aikaa yhdessä hänen puolisonsa, ystäviensä sekä työkontaktiensa kanssa. Samu remontoi oman tiimin kanssa tontilla olevaa varsinaista huvilaa, mutta Mikon apua hän kaipaa saunamökin muutoksessa. Ennen muutosta Samu esittelee saunaa, jonka ulkoverhoilua hän pitää liian silmäänpistävänä ympäristöön nähden, ja myös saunan sisätilat kaipaavat päivittämistä. Samun toiveissa olisi saada saunarakennus istumaan paremmin merimaisemaan. Lisäksi hän haluaisi nauttia upeasta näköalasta löylyissä – nyt lauteilta voi ihailla meren sijasta metsää. Rokkarin haaveissa on myös viihtyisä terassialue. ”Selkeät toiveet! Halutaan sauna, eikä hirveän paljon muuta siihen”, Mikko kertaa. Muutostöissä rakennuksen pohjaratkaisu pyöräytetään uusiksi ja sauna siirtyy metsästä meren puolelle ja vilvoittelutila nappaa tilaa terassilta. ”Mikon suunnitelma on ollut loistava! Mun mielestä tässä on onnistuttu ihan järjettömän hyvin”, remonttikoordinaattori Vilja Schepel kehuu. Myös Samu on otettu lopputuloksesta. ”Ei saamari, vitsi, ei voi olla noin style. Harmoninen, kaunis, rauhallinen ja ihan sairaan tyylikäs. Tommonen kokonaisuus, joka vaan kutsuu – tekisi mieli juosta sinne”, Samu hehkuttaa mökin ulkokuorta. Sisällä Samu näkee kauniisti suunnitellun ja toteutetun remontin. Nyt saunassa on tilaa useammalle löylyttelijälle ja näköala on suoraan merelle. ”Ihan törkeen hieno! Kunnon kiuas ja sitten siinä on magee, kun siinä on se iso tila, missä liikkua, ei tarvi mennä sivuttain ollenkaan. Tuon tehtävä on kuitenkin olla sauna eikä joku rakennus, jossa on myös pieni sauna”, Samu ihastelee. Kauniista vilvoitteluhuoneesta löytyy jääkaappi sekä tarvittaessa majoitusmahdollisuus kahdelle. Pihan puolelta löytyy vilvoittelualue ja Samun erikoistoive, viikinkikylpy. ”Mökillä aina rauhoittuu. Kun ajaa pihaan, se on viisi minuuttia ja karisee arkielämä pois. Nyt, kun täällä on tämä maailma, missä tulee vietettyä aikaa, eikä tarvitse kiivetä äkkiä uimisen ja saunomisen jälkeen tuonne ylös, niin tiedän, että tämä tulee parantamaan meidän elämänlaatua ihan älyttömästi”, Samu kehuu toimivaa saunaa, takkahuonetta ja ulkoterassia. ”Ylititte ne villeimmätkin aamuyön haaveet! Ihan tolkutonta, ihan hullua, olette mielettömiä!” Samu kiittää. Huvila & Huussi maanantaisin kello 20 Ruudussa ja Nelosella. #huvilajahuussi

1 - Rokkistaran päheä piha
Kausi 13. Jakso 1/11. Rokkistaran päheä piha. Samu Haber kaipaa apua saunamökkinsä pihan kanssa. Kulut ovat jyrkät, ranta ei toimi, eikä pihalla ole paikkaa, jossa viettää aikaa. Maisemat ovat komeat, mutta niistä olisi ihana nauttia myös ulkotiloissa. Kati loihtii niin upean pihan, että Samu putoaa polvilleen. (41')

2 - Ella Kannisen ja äidin unelma
Kausi 13. Jakso 2/11. Ella Kannisen ja äidin unelma. Ella Kanninen ja hänen äitinsä ovat pulassa mökkipihan kanssa. Haaveena on piha, jossa kestitä vieraita ja puuhailla perheen kesken. Kati tiimeineen onnistuu sekä mykistämään että liikuttamaan Ellan ja tämän äidin, kun tyttären ja äidin yhteinen unelma käy viimein toteen. (42')

3 - Samu Haberin saunaparatiisi
Kausi 13. Jakso 3/11. Samu Haberin saunaparatiisi. Samu Haberilla on sauna meren rannalla, mutta saunasta ei merta näy. Kova saunoja tahtoisi ainakin tähän muutoksen, ja toki saunalla olisi kiva muutenkin rentoutua ja viettää aikaa - nyt ratkaisu on omituinen sokkelo. Jaksossa Mikko tiimeineen loihtii Samun unelmat todeksi. (41')

4 - Saunasta huvilaksi
Kausi 13. Jakso 4/11. Saunasta huvilaksi. Petri perheineen lomailee satavuotiaassa saunassa suvun mailla jo viidennessä sukupolvessa. Kesäpaikka todella on entinen sauna, joka lämpenee kiukaalla. Perheen toiveissa onkin, että Mikon käsissä sauna muuttuisi oikeaksi mökiksi, mutta rakennuksen omaperäistä historiaa kunnioittaen. (42')

5 - Venevajasta kesämökiksi
Kausi 13. Jakso 5/11. Venevajasta kesämökiksi. Leo Stillmanin perheellä on venevaja, josta haaveillaan Leolle ja tämän tyttärelle omaa paikkaa lähellä sukulaisia. Mikko ja Vilja pääsevät ratkomaan, kuinka pieni ja lattiaton venevaja muokataan mökiksi. Vajalla on pitkä historia ja Leon lisäksi bonusmummi Mariannekin esittää omat toiveensa. (42')

6 - Vanhanajan idylli pellon reunassa
Kausi 13. Jakso 6/11. Vanhanajan idylli pellon reunassa. Sisarukset Markku ja Pia mökkeilevät perheineen maalaispihapiirissä, jota heidän äitinsä on vaalinut 90-luvulta asti. Vaikka piha on pitkälti valmis, haaveilee Markku kunnon kesäkeittiöstä - ja jollain pitäisi houkutella myös perheen teinitkin mökille. Kati saapuu apuun ja myös nuorison suut kääntyvät hymyyn. (42')

7 - Heikki Paasosen mökkikyyneleet
Kausi 13. Jakso 7/11. Heikki Paasosen mökkikyyneleet. Heikki Paasosen vanhemmat ovat hankkineet mökin jyrkältä rinnetontilta heräteostoksena. Pian mökkiostoksen jälkeen käy ilmi, että Heikille on tulossa perheenlisäystä ja myös hänen perheineen pitäisi mahtua mökkiin. Mikko ja Vilja pääsevät ratkomaan tilaongelmia ja lopputuloksena on kyynelten tulva. (42')

8 - Lapsiperheen suuri mökkipiha
Kausi 13. Jakso 8/11. Lapsiperheen suuri mökkipiha. Kuinka rakentaa toimiva ja turvallinen piha pienelle lapselle ja kahdelle kis-salle? Hannelen ja Kallen mökillä pihaa riittää, ja sen mukana myös haastei-ta ja parannettavaa yllin kyllin. Onneksi Kati tekee taikojaan, jotta pihasta saadaan toimiva ajanviettopaikka sekä aikuisille ja lapsille että perheen kis-soille. (42')

9 - Tulvavesien armoilla
Kausi 13. Jakso 9/11. Tulvavesien armoilla. Viehättävä pariskunta Tuomo ja Janita omistaa saunamökin aivan rannassa. Ongelmana on jokakeväinen tulva, joka pääsee mökin perustuksiin. Päälle-päin ei näytä, että tulvavedet olisivat tehneet isompaa vahinkoa, mutta mitä selviää remontin edetessä? Kuinka tulvavesiongelma ratkaistaan ja tehdään pariskunnalle ihana paikka, jossa voi rentoutua ja nauttia ystävien seurasta? (42')

10 - Kivinen piha toimivaksi
Kausi 13. Jakso 10/11. Kivinen piha toimivaksi. Eeva ja Tapani ovat hurmaava uusiopari, joilla on erilaiset näkemykset toi-mivasta pihasta. Jaksossa Kati pääsee ratkomaan sekä pihan suunnittelulli-sia että pariskunnan näkemyseroista johtuvia haasteita. (41')

11 - Mökki virran rannalla
Kausi 13. Jakso 11/11. Mökki virran rannalla. Suvi Teräsniska ja hänen miehensä Simo ovat ihastuneet joen rannassa olevaan mökkipaikkaan, mutta itse mökki ei toimi viisihenkiselle perheelle, ja siksi siellä ei juuri aikaa ole vietetty. Nyt mökistä pitäisi loihtia yhtä ihana kuin itse paikka on, ja mahduttaa sinne koko perhe ja mielellään myös val-mius isomman porukan juhliin. Yllätystä yllätyksen perään on luvassa, kun vanhaa lähdetään purkamaan. (42')