Liikuttava kohtaaminen viikon päätteeksi – Lauri Salovaaran koskettava ele nostaa kyyneleet silmiin: "En osannut odottaa"
Uusi Rikkaat ja rahattomat -kausi alkoi keskiviikkona. Ensimmäisessä jaksossa toistensa saappaisiin astuivat juontaja ja yrittäjä Lauri Salovaara sekä musisoiva nuorisotyöntekijä Jaakko Jääskeläinen. Vaihdettuaan koteja ja budjetteja viikoksi, pääsivät Salovaara ja Jääskeläinen tapaamaan toisensa ja keskustelemaan siitä, millaisia ajatuksia vaihtoviikko on kummassakin herättänyt. Nyt kokeilun päätyttyä, suuremmalla viikkobudjetilla elävä Salovaara haluaa tarjota vaihtoparilleen yllätyksen. Lauri on kuullut Jaakon viihtyneen vapaa-ajan asunnossaan, joka sijaitsee luonnon äärellä Oulujoen varrella. Nyt hän on päättänyt tarjota miehelle vastaavanlaisen elämyksen toistamiseen. Salovaara kuvailee Jääskeläiselle Isosyötteellä sijaitsevan koiraystävällisen mökkinsä, jonka ympäristössä komeilevat hienot ulkoilumaastot, ja josta löytyy jopa ulkoporeallas. "Silloin kun sinulle sopii ja sellaiseksi ajaksi kuin te haluatte, niin menette koiran kanssa sinne. Sinne mahtuu useampikin, joten voit ottaa kavereita ja perhettä mukaan." Salovaaran huomaavainen ele saa Jääskeläisen kyynelehtimään vuolaasti. Kaksikko halaa liikuttavan tunnelman vallitessa. "Ei mitään, tämä on tiedätkö minulle niin helppoa", Salovaara vastaa Jääskeläisen kiitellessä. Yllätykset eivät kuitenkaan pääty tähän. Salovaara on järjestänyt musiikista innostuneelle Jääskeläiselle master class -session huipputuottaja Ismo Koskelan kanssa. "Ismo on löytänyt muun muassa sellaiset artistit kuin Ellinoora ja Johanna Kurkela", hän esittelee. "Sinä tykkäät tehdä musiikkia, ja Ismo tietää miten sitä tehdään." Lahja saa vastaanottajansa nauramaan ja kyynelehtimään yhtä aikaa. "Sinä olet Jaakko ansainnut tämän kaiken ja paljon enemmän. Nämä ovat pieniä juttuja, joita minä voin tehdä", Lauri sanoo. "Aika isoilta nämä minusta tuntuvat", Jaakko vastaa. Salovaara heittää ilmoille toiveen, että hän ja Jääskeläinen voisivat pitää yhteyttä myös jatkossa. "Sä olet vaan niin hyvä tyyppi!" hän perustelee. "Se oli ehkä sellainen salainen toive, kun mietin, että mitä tästä voi tulla. Hyvällä onnella varmaan bondataan, ja saatetaan tehdä vaikka yhteisiä reissuja jonnekin. Aivan tosi mahtava juttu", Jääskeläinen vastaa myöntävästi. Rikkaat ja rahattomat keskiviikkoisin Ruudussa ja Nelosella.

1 - Oman veneen ruorista askeettiseen elämään
Kausi 3. Jakso 1/8. Oman veneen ruorista askeettiseen elämään. Juontaja ja yrittäjä Lauri Salovaara pääsee lähemmäs henkistä pääomaansa vaihtoviikolla, kun osat vaihtuvat musisoivan nuorisotyöntekijä Jaakko Jääskeläisen kanssa. Viikon aikana pohditaan työn merkityksen ja palkan suhdetta, eikä kyyneliltäkään vältytä. Kotimainen realitysarja. (41')

2 - Vaikeuksien kautta voittoon
Kausi 3. Jakso 2/8. Vaikeuksien kautta voittoon. Yrittäjä Niina Kuhta vaihtaa luksuselämänsä viikon ajaksi ekologisuutta arvostavan yksinhuoltaja Annukka Salon arkeen. Puolisonsa Jussi Kuhmosen kanssa Niina tekee vaihtoviikosta seikkailun. Annukka ja Niina ovat molemmat kärsineet korona-pandemian aikana, mutta haastavistakin hetkistä aina selvitään. Kotimainen realitysarja. (41')

3 - Somevaikuttajat eri budjeteilla
Kausi 3. Jakso 3/8. Somevaikuttajat eri budjeteilla. Kehopostitiivisuus- ja wellbeing-bloggaaja Veera Bianca sekä nuori eläkeläinen ja opiskelija Linda Kouhia löytävät toisistaan yllättäviä samankaltaisuuksia. Vaihtoviikolla kohdataan lähiökammo sekä päästään pintaa syvemmälle. Kotimainen realitysarja. (40')

4 - Perijä, lääkäri ja lähihoitaja
Kausi 3. Jakso 4/8. Perijä, lääkäri ja lähihoitaja. Turkulainen lähihoitaja Sini Henriksson ja hänen teini-ikäinen lapsensa Tobias sekä rahoitusasiantuntija Janne Uoti ja hänen lääkärinä työskentelevä vaimonsa Mimosa kokevat kulttuurisokin. Sinin ja Tobiaksen pitkään odotetut haaveet toteutuvat, kun budjetti antaa siihen vihdoin puitteet. Miten rikkaat selviävät viikon ajan rahattomien budjetilla? Kotimainen realitysarja. (41')

5 - Kauhujen kautta kohti herkkyyttä
Kausi 3. Jakso 5/8. Kauhujen kautta kohti herkkyyttä. Traumasensitiivistä työtä tekevän taiteilija Kati Keskihannun ja holistisen hyvinvoinnin sekä hius- ja kauneusalan yrittäjän Heidi Kytön tiet kohtaavat merkittävällä tavalla vaihtoviikon aikana. Viikon lopussa mikään ei ole kuten ennen ja vaihtoparit palaavat koteihinsa monia tärkeitä kokemuksia rikkaampina. Kotimainen realitysarja. (41')

6 - Huumori kantaa kun on vaikeaa
Kausi 3. Jakso 6/8. Huumori kantaa kun on vaikeaa. Siivousalan yrittäjät Markku Tikka ja Mali Kongsom uusioperheineen sekä Malminkartanon mummi Anne Tuulia Hietanen heittäytyvät avoimin mielin seikkailuun. Vaihtoviikon aikana tutustutaan moottorisänkyyn, jätskituutteihin sekä uuteen kulttuuriin. Kotimainen realitysarja. (39')

7 - Kakkaa lapioimassa
Kausi 3. Jakso 7/8. Kakkaa lapioimassa. Nuorena yrittäjänä vaurastunut Emilia Liberman ja hänen miehensä Daniel pääsevät kokemaan hevosten kanssa työskentelevien Iina Onnelaisen ja Pekka Koposen vaatimatonta elämäntyyliä. Nuoria pareja yhdistävät tekijät löytyvät yllättävistä paikoista. Kotimainen realitysarja. (41')

8 - Kartanon prinsessa ja yksiön asukki
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanon prinsessa ja yksiön asukki. Ahtaasti asuva laitoshuoltaja Heli Lääperi pääsee laajentamaan elintilaansa entisen kansanedustaja Markku Pakkasen omistamaan arvokkuutta ja perinteisyyttä henkivään kotiin. Millaisia uusia mahdollisuuksia vaihtoviikko voikaan tuoda molempien elämään? Kotimainen realitysarja. (40')