Sami Kurosella salainen rooli ensimmäisellä TIS-kaudella – tätä ei koskaan nähty televisiossa: "Olin tolpan takana"
Temptation Island Suomen kuluva kausi on jo formaatin yhdestoista. Jokaisen kauden juontajana ja grillimestarina tunnettu Sami Kuronen aloitti työnsä ohjelman parissa jo vuonna 2014, kun ensimmäinen kausi kuvattiin Thaimaan auringon alla. Tuoreimman kauden uudistuksena on nyt nähty ensimmäistä kertaa se, kun normaalisti lähinnä aamuherätysten ja iltanuotioiden yhteydessä näyttäytyvä Kuronen on osallistunut myös ohjelmassa juhlittaviin bileisiin. Tällä viikolla OMG! goes Tempparit -podcastissa vieraileva juontaja kuitenkin paljastaa, että todellisuudessa hän on käynyt bileissä aiemminkin. Visiittiä ei tosin ole nähty televisiossa. "Kun ohjelmaa lähdettiin sen ensimmäisellä kaudella vasta tekemään ja rakentamaan, niin minä olin siellä toisen puolen bileissä DJ:nä aina välillä", hän paljastaa. Ensimmäisen kauden salaista tiskijukkaa ei koskaan näytetty ruudussa, vaan hänelle oli piilotettu tolpan taakse tietokone ja kaiutin, joiden kautta musiikki soi. "Sinäkin olet ollut siis tolpan uhri", Noora Hapuli vitsailee ohjelman viidenneltä kaudelta tunnettuun sutkautukseen viitaten. Sami Kurosen mukaan hän ei kuitenkaan puuhaillut tolpan takana musiikin soittamista kummempaa. Juontaja mainitsee, että ensimmäisen kauden tekeminen oli varsinaista pioneerityötä nykyiseen verrattuna. Käytössä ei ollut vielä tuolloin esimerkiksi robottikameroita. "Puihin viritettiin pieniä kameroita, ja toivottiin, että akut kestävät koko bileiden ajan. Seuraavana päivänä jännitettiin, että mitä materiaalia sinne on taltioitunut. Oli aika lailla vaatimattomampaa se ensimmäisen kauden tekeminen." Uusi OMG! Goes Tempparit -jakso ilmestyy Suplassa tänään kello 22. Temptation Island Suomi Ruudussa jo nyt ja Nelosella kello 21.