Julia ja Semi poistuivat Temptation Islandilta käsi kädessä – näin heillä menee nyt
Temptation Islandin viimeiseltä iltanuotiolta parina poistuneet Julia ja Semi ovat saapuneet puhumaan kokemuksestaan ja kertomaan uusimpia kuulumisiaan Suplan OMG! Goes Tempparit -podcastiin. Keskustelun alussa käy ilmi, että pari on edelleen yhdessä, ja asuu nykyään Semin Espanjan reissun jälkeen ostamassa asunnossa. Kauden aikana Semin kuultiin suunnittelevan Julian kosimista viimeisellä iltanuotiolla. Sormukset jäivät kuitenkin siinä tilanteessa vaihtamatta. "Minulla jäi se siellä viimeisellä iltanuotiolla sen takia tekemättä, että en tiennyt, miten paksut sormet Julialla on", Semi kertoo. "En väärän kokoista sormusta halunnut ostaa", hän jatkaa. Ilman tietoa sormuksen koosta, Semi ei uskaltanut kysyä suurta kysymystä. Mies kuitenkin vihjaa, että kosinta saattaa olla edessä parin kesäkuisella etelän reissulla. Julialle tieto Semin kosinta-aikeista tuli alun perin yllätyksenä. "Kyllä minä sitä tällä hetkellä odotan. Saa nähdä, milloin se sitten tulee", hän nauraa. Temptation Island Suomi keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa! OMG! goes Tempparit ilmestyy Suplassa aina keskiviikkoisin iltanuotiojakson jälkeen klo 22.