Leo erosi puolisostaan Joannasta ja kihlautui sinkku-Disan kanssa Temppareissa – näin hänellä ja Disalla menee nyt

16.2.2023 klo 6.00
4 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Leo ja Joanna päättivät parisuhteensa Temptation Island Suomen viimeisellä iltanuotiolla. Dramaattisen keskustelun päätteeksi kaksikko jatkoi eri teille ja kohti uusia suhteita. Leo oli lähentynyt omalla puolellaan sinkku-Disan kanssa ja Joanna sinkku-Neron kanssa. Nopealiikkeinen Leo ehti jopa kosia uutta mielitiettyään parin 24 tuntia kestäneillä unelmatreffeillä. Mia Paavosen ja Noora Hapulin juontamassa OMG! goes Tempparit -podcastissa selviää nyt, mitä nelikolle kuuluu Suomeen paluun jälkeen. Mia kysyy haastatteluun yhdessä saapuneilta Leolta ja Disalta ensimmäisenä siitä, mikä heidän suhdestatuksensa on tällä hetkellä. Lyhyen takeltelun jälkeen käy ilmi, että unelmatreffeillä alkunsa saanut kihlaus on päättynyt. Pari ei myöskään seurustele keskenään. He vakuuttavat kuitenkin olevansa edelleen väleissä. – Kyllä me tässä yhteyksissä ollaan oltu, Leo sanoo. Leon ja Disan suhde ei suinkaan päättynyt heti Temppari-kuvausten jälkeen. – Tultiin Suomeen ja vietettiin kesä yhdessä. Käytiin bilettämässä ja festareilla, Disa kuvailee. Disa ja Leo kertovat romanssin kantaneen kesän ajan, mutta syksy ja arkeen paluu lässäytti orastavan suhteen. – Ehkä siinä tuli sitten semmoinen todellisuus, Disa selittää. OMG! goes Tempparit -podcastin haastattelussa selviää myös muun muassa se, millaisissa väleissä Leo ja Disa ovat Joannan kanssa, ja miten Leolla sattui olemaan kihlasormus valmiina kuvauksissa. Temptation Island Suomi keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa. OMG! goes Tempparit ilmestyy Suplassa aina keskiviikkoisin iltanuotiojaksojen jälkeen klo 22.

1 - Muhun on ennenkin varatut uponneet

Kausi 11. Jakso 1/22. Muhun on ennenkin varatut uponneet. Kauden rohkeat parit esittelevät itsensä ja avaavat suhteidensa syvimpiä haasteita saapuessaan viettelysten saarelle. Hurmaavien sinkkujen iskurepliikit heitetään ilmoille ja varattujen ilmeet vakavoituvat, kun oman kullan kädestä on päästettävä irti. Villoilla odottaa ikimuistoiset bileet ja ajatukset tulevista treffeistä kutkuttavat jo mielessä. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

2 - Ensimmäinen kerta

Kausi 11. Jakso 2/22. Ensimmäinen kerta. Villoilla herätään ensimmäistä kertaa Temptation Islandin todellisuuteen. Ensimmäiset tutustumisbileet on juhlittu ja ensitreffien kimppakivat edessä. Myös iltanuotioneitsyys menetetään nyt. Mitä pariskunnat kätkevät sydämeensä jatkaakseen tässä kaiken kestävän rakkauden testissä? Kotimainen realitysarja. (43')

43 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

3 - Tähtiin kirjoitettu

Kausi 11. Jakso 3/22. Tähtiin kirjoitettu. Leenu kohtaa iltanuotiovideolta ilmestyvän "Hökäleen." Neitsyet lähtevät yhdessä treffeille. Toiset tippuvat taivaalta ja toiset liukumäestä. Selvännäkijä kuokkii bileisiin tulkitsemaan korttien totuuden varattujen tulevaisuudesta. Naisten villalla on erityisen hyvä syy juhlia. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

4 - Viiden tähden elokuva

Kausi 11. Jakso 4/22. Viiden tähden elokuva. Aamuiset posteljoonin terveiset, kirkastavat varattujen mielet hetkeksi. Sviiteissä keskustellaan syntyjä syviä ja iltanuotiolla virtaavat liikutuksen kyyneleet. Olohuoneissa hiljennytään ruudun ääreen katsomaan hämmentävää rakkaustarinaa. Miten nähty materiaali tulee muuttamaan villojen henkilökemioita jatkossa? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

5 - Sulle sukeltaisin helmen valkean

Kausi 11. Jakso 5/22. Sulle sukeltaisin helmen valkean. Johan löytää Rosan kanssa menneisyyttä yhdistävän tekijän ja Merin tunnustus vetää hiljaiseksi. Miesten villalla on toivotusti nähtävissä intohimoa ja naisten villalla palvelu pelaa. Minkälaisen ratkaisun ääreltä Julia ja Pirita löytävät itsensä iltanuotiolla ja onko tilanne Mikan mieleen? Millaiseen kyytiin uusi pari nousee heti alkumetreiltä? Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

6 - Kuplassa

Kausi 11. Jakso 6/22. Kuplassa. Miesten villan bileissä tunteet kuohuvat yli ja naisten villan koronakupla pysyy. Vaahdoista nautitaan niin altaalla kuin ammeessakin ja treffeillä pollat turpoavat. Auttaako Kurosen iltanuotio kirkastamaan kaikki saippuakuplien värit? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

7 - Jumalallista menoa

Kausi 11. Jakso 7/22. Jumalallista menoa. Miten Joannan ja Julian iltanuotiovideot vaikuttavat toogabileiden tunnelmaan? Kuka jättää miesten villan? Taivaallisilla treffeillä noustaan korkeuksiin, voimaannutaan luonnossa ja päästään luomistyöhönkin. Naisten villalle liihottelee odottamaton enkeli, mutta käveleekö 'Jesse Kristian Naantalilainen' vetten päällä ja keiden kämmenet kohtaavat aamuyön pikkutunneilla? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

8 - Taideterapiaa

Kausi 11. Jakso 8/22. Taideterapiaa. Kun Kuronen saa juhlakansan hereille, on Villoilla aika maalata näppylät ja nänninpihat. Treffeillä uskaltaudutaan omille epämukavuusalueille ja iltanuotiolla tulee niellä ronskia huumoria. Millaisen diilin Semi ja Arttu ovat tehneet houkutuksen maksimoimiseksi? Ja kuka on liian hyvä tähän ohjelmaan? Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

9 - Lörssönit grillissä

Kausi 11. Jakso 9/22. Lörssönit grillissä. Villoilla liehuvat Suomen liput. Ennen saunan ja grillin kuumenemista, syttyy vielä Artun ja Leon iltanuotio. Tunteet ovat pinnassa ja villoilla juodaan kysymysmerkkitilaan. Treffeillä pyöritellään kuulia, olutta ja hanuria. Naisten resortilla aukeaa viimeisenkin häkin kalterit, mutta kuka on bileiden kuumin mies, joka saa Juliankin hymyilemään? Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

10 - Tukka auki

Kausi 11. Jakso 10/22. Tukka auki. Miesten villalla pohdintanystyrät raksuttavat. Mieli on maassa ja viskin jumalia on huudeltu apuun. Märissä aktiviteeteissa menetetään isyys ja sisäiset lapset heräilevät. Treffeillä lyödään vetoa ja pidetään tiukasti kiinni kahvoista. Naisten villan paha poika osoittaa keskustelutaitonsa ja ujo poika söpöytensä. Iltanuotioon ei auta, kun lähteä tukka auki. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

11 - Sateenkaaren kaikki värit

Kausi 11. Jakso 11/22. Sateenkaaren kaikki värit. Artun ja Leon iltanuotiolla on ilmassa katumusta ja hämmennystä. Merkitykselliset värit hellivät tänään niin treffiseurueita kuin bileitäkin. Naisten villalla sinkkumiehet nauttivat koskettelusta ja miesten villalla heiluu taas seksinoppa. Sinkkumiehet lyövät vetoa ketun kolosta, eikä Erika ole unohtanut Mikan pelivelkoja. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

12 - Välivesillä

Kausi 11. Jakso 12/22. Välivesillä. Sinkkumiehet ovat puhuneet ohi suunsa ja kyyneleet on tyrehdytettävä anteeksiannolla. Päiväkirjasta löytyy tuttuja pelimerkkejä ja treffeillä suunnitellaan jo tulevaisuutta. Viski on härskiinnyttänyt mielenmaisemaa ja suihkussa pestään luonnollisesti selkää. Puitavaa riittää taas iltanuotiolla. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

13 - Mietteitä ja mielihyvää

Kausi 11. Jakso 13/22. Mietteitä ja mielihyvää. Ninan iltanuotiovideolla nähdään viskin todellinen voima. Treffeillä mietitään mielihyvän tuottajia ja illan erotiikkabileet saavat sykkeet jo etukäteen koholle. Maalisiveltimet käyvät iholla ja syvällisiin keskusteluihin keskitytään kylvyssä. Ratsastuksen jälkeen raippa heiluu ja navat kostuvat shoteista. Minkälaista ytyä illan bileisiin tarttuu eroottisesta putiikista? Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

14 - Pyykkipäivä

Kausi 11. Jakso 14/22. Pyykkipäivä. Miesten villalla spekuloidaan vaivaantunutta tunnelmaa, mutta sylitanssit eivät ole jääneet saamatta. Naisten puolella teemalle on annettu pikkusormi ja peittoihin on kääriydytty tähtitaivaan alle. Kun Johan liplattelee venetreffeillään, Ninan treffit päättyvät äkillisesti kuin seinään. Kuka näyttää härälle närhenmunat ja minkälaista korvamälliä on luvassa iltanuotiolla? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

15 - Unta vai totta

Kausi 11. Jakso 15/22. Unta vai totta. Julian ja Leenun tunteita herättävät iltanuotiovideot ovat vielä katsomatta. Varatut tukeutuvat viimeisiä hetkiä toisiinsa ja muistelevat matkaansa. Sinkkujen diplomeita väännetään tunteella ja päälle on puettu vilpoiset pyjamat. Pyjamabileissä tunnelman lisäksi lentoon lähtevät tyynyt ja nallet. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

16 - Semin ja Julian unelmatreffit ja viimeinen iltanuo

Kausi 11. Jakso 16/22. Semin ja Julian unelmatreffit ja viimeinen iltanuo. Semin ja Julian matkat ovat olleet hyvin erilaiset. Semi on harmitellut puolisonsa lukkiutumista ja Juliaa ovat raastaneet monet rajut iltanuotiovideot. Millaiset unelmatreffit pari tahoillaan viettää ja minkälaisia selityksiä on säästelty yhteiselle iltanuotiolle? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

17 - Piritan ja Mikan, sekä Leon ja Joannan unelmatreff

Kausi 11. Jakso 17/22. Piritan ja Mikan, sekä Leon ja Joannan unelmatreff. Mika johdattaa seuralaisensa luonnon hiljaisuuteen, kun taas Pirita skoolaa korkeuksissa. Leon polvia tutisuttaa tikkailla, mutta onneksi turvallinen deitti saa miehen rauhalliseksi. Joanna päätyy jälleen treffeille, joilla joutuu kohtaamaan omia pelkotilojaan. Kukin puntaroi tahoillaan koettua matkaa, eivätkä sinkutkaan jää vaille huomiota. Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

18 - Piritan ja Mikan viimeinen iltanuotio

Kausi 11. Jakso 18/22. Piritan ja Mikan viimeinen iltanuotio. Parin tavoitteet matkalle olivat selkeät. Oppiko kukaan todellisuudessa mitään ja miten oivallukset tulisi tuoda käytäntöön arjessa? Vaativatko Pirita ja Mika toisiltaan liikaa ja onko joku näyttäytynyt itsestäänselvyytenä? Kuka todellisuudessa oli Piritan suurin houkutus? Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

19 - Joannan ja Leon viimeinen iltanuotio

Kausi 11. Jakso 19/22. Joannan ja Leon viimeinen iltanuotio. Tämän parin reissulla painettiin kaasu pohjaan heti kättelyssä. Minkälaisin tuntein ja tunnelmin he palaavat nyt toistensa vierelle? Miten yhteinen menneisyys näyttäytyy heille nyt ja mitä ajatuksia tulevaisuus heissä herättää? Onko viimeisellä iltanuotiolla tilaa katumukselle, anteeksiannolle tai yhteisille muistoille? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 12-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

20 - Ninan, Johanin sekä Artun ja Leenun unelmatreffit

Kausi 11. Jakso 20/22. Ninan, Johanin sekä Artun ja Leenun unelmatreffit. Nina vie treffeille miehen, jonka seurassa viihtyy veneillen, merihätään joutumatta. Johan pohtii treffeillä matkaansa rauhassa nauttien, ennen viimeistä iltanuotiota. Leenun treffejä varjostavat eiliset juomat ja Artun treffejä edeltävät tapahtumat. Kotimainen realitysarja. (44')

44 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

21 - Ninan ja Johanin viimeinen iltanuotio

Kausi 11. Jakso 21/22. Ninan ja Johanin viimeinen iltanuotio. Johanin ja Ninan matka kulki pitkään tyynesti ja rauhallisesti. Pinnan alla on kuitenkin kuohunut puolin ja toisin, ja villoilla kohdattiin houkutuksia viskillä ja ilman. Miten pari ottaa toisensa vastaan yhteisellä iltanuotiolla? Miten he selittävät auki nekin tilanteet, joista oma muisti on hieman hataralla pohjalla? Onko olemassa asioita, joita ei voi saada anteeksi? Kotimainen realitysarja. (42')

42 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka

22 - Artun ja Leenun viimeinen iltanuotio

Kausi 11. Jakso 22/22. Artun ja Leenun viimeinen iltanuotio. Leenu ja Arttu ovat pitkin matkaa tutkineet, ovatko he kummatkin samalla aaltopituudella. Paljon puhetta on kuultu puolin ja toisin, eikä teoiltakaan ole vältytty. Pohdiskeleva Leenu ja toimelias Arttu kohtaavat viimein toisensa, ja huomaavat lopullisen ratkaisun piilevän viimeisen iltanuotion videoissa. Kotimainen realitysarja. (41')

41 min
Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää seksiä
Ilmaisena 18.10.2025 saakka
Ruutu+ 18.10.2025 saakka