Televisioon palaava hurmaava Jenni Alexandrova: "The Voice of Finlandin juontaminen jännittää!" Katso!
13.12.2013 klo 9.51
ilmaisena yli vuosi jäljellä
Radio Rockin Heikelä Korporaatiosta tunnettu ja sittemmin Kuninkaallisia häitä juontanut hurmaava Jenni Alexandrova palaa televisioon The Voice of Finlandin kolmannen tuotantokauden backstage-juontajana. Omien sanojensa mukaan Jenni odottaa innolla uutta pestiään, sillä luvassa on kovaa tohinaa. Jenni kertoo odottavansa tulevalta kaudelta herkistymistä, koska musiikilla on suuri vaikutus naisen tunteisiin. Musiikillisesti kaikkiruokainen Jenni paljastaa laulaneensa nuorena, mutta ei usko, että pärjäisi itse kovatasoisessa kilpailussa. Kenen tähtivalmentajan tiimiin hän haluaisi ja miksi? The Voice of Finland Nelosella 3. tammikuuta alkaen!