Homoseksuaali eheytyi presidentinvaalikampanjan aikana – ehdokkaana ollut Pekka Haavisto sai mieheltä hääkutsun
Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto muistelee keskiviikkona nähtävässä Maaret Kallion Yhden illan jutussa vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaansa. Hän uskoo ehdokkuutensa muuttaneen Suomea. ”Vaalitilanne, kampanjat ja keskustelut voivat perheessä, työpaikalla ja ystävien kesken muuttaakin jotakin. On niitä, jotka ovat pystyneet puhumaan vaikeista asioista perheensä kanssa ensimmäistä kertaa.” Eräs sattumus on jäänyt Haavistolle erityisen hyvin mieleen. ”Ehkä hauskin oli herra, joka oli eheytynyt. Eli oli aikaisemmin ollut homoseksuaali ja olikin mennyt naimisiin kampanjan aikana naisen kanssa. Tuli hääkutsu sitten! ” Haavisto tunnustaa videolla, että hänen seksuaalista suuntautumistaan pohdittiin kampanjan aikana monen eri asian yhteydessä. ”Miten Putin suhtautuu?” Haavisto hymähtää. Yhden illan juttu keskiviikkoisin klo 21 Livillä. Televisiosta nähdyt jaksot voi katsoa myöhemmin ilmaiseksi osoitteessa Ruutu.fi. Seuraa ohjelmaa somessa: Facebook: @KallioMaaret, Instagram: @Maaretkallio, Twitter: MeeretK, Twiittaa: #yhdenillanjuttu

Mikko Kuustonen kertoo avoimesti, miksi alkoholista tuli hänelle ongelma: ”Se muuttui salakavalasti”

Paniikki- ja ahdistushäiriön kourissa paininut Toni Wirtanen: ”Koin vahvasti, että lähtö on lähellä”
