KBL-sinkku Laura tapaa pusukumppaninsa ensi kertaa silmätysten: yllätyspakit kameroiden edessä!
Torstai-illan Kiss Bang Love Suomi -jaksossa tapahtuu outoja: Sinkku Laura tapaa kymmenen sokkosuutelun jälkeen viisi valitsemaansa ehdokasta silmätysten. Yksi Lauran jatkoon valitsemista miehistä häkeltyy silmin nähden kohtaamisesta kasvotusten, ja yhteisen suudelman jälkeen vetäytyy pelistä pois kesken kaiken. Käänne tyrmää kaikki osapuolet, ja ohjelman juontaja Sara Sieppikin äimistelee nuoren miehen yllättävää käytöstä. 21-vuotias lohjalainen Laura etsii rakkautta ensin suudellen silmät sidottuina. Suudelman perusteella hän valitsee viisi kiinnostavinta jatkoon pikatreffeille ilman sidettä. Yksi jatkoon pääsijöistä on Ville, 22. Kun silmät saa avata ensimmäisen kerran, mies häkeltyy täysin. Ville mittailee räväkkää, rockhenkistä Lauraa katseellaan päästä jalkoihin eikä meinaa saada sanaa suustaan. "Leuka loksahti auki, että herranjumala, ei yhtään mitä odotti! Tosi semmoinen seksikäs pakkaus", Ville kuvailee tuntojaan jälkikäteen. Ville kertoo Laurallekin suoraan, ettei suudelman perusteella odottanut tapaavansa Lauran näköistä naista. Laura tiedustelee, onko yllätys myönteinen vai kielteinen. Ville jää kiertelemään vastausta. Lauran kaksi ystävää seuraa tapahtumia studiossa pöyristyneenä. Myöhemmin Ville selvittelee tunnelmiaan: "Kyllä jokainen mies semmoisesta rokkimimmistä fantasioi. Nyt semmoinen oli edessä ja mä olin, että herranjumala, mä olen tuommoista päässyt suutelemaan! Kaikki lähti päästä ja mä olin ihan että huhhelihoijaa, mitäs tässä nyt." Yhteisestä keskustelusta ei Villen hämmennyksen vuoksi tule oikein mitään, ja Ville ehdottaa suutelua. Hetken suutelun jälkeen Ville kuitenkin vetäytyy irti tilanteesta ja ilmoittaa Lauralle jämäkästi arvionsa: "Ihan kiva pusu. Vaikka kuinka kaunis sä ootkin omalla tavallasi, niin rehellisenä täytyy sanoa, että tässä mä en nyt tuntenut mitään." Sen sanottuaan Ville toivottaa Lauralle hyvät jatkot ja poistuu nopeasti huoneesta takavasemmalle. Laura jää tyrmistyneenä yksin. "Mä haluan epäillä, että se olisi ollut muka niin yllättynyt musta ja mun ulkonäöstä positiivisesti, että se olisi perääntynyt sen takia, mutta enhän mä voi tietää", Laura ihmettelee. Juontaja Sara Sieppi saapuu pelastamaan tilanteen ja muotoilee Lauralle oman arvionsa tapahtuneesta: "No tää oli erikoinen kaveri. Se taisi pelkää sua! Se meni ihan sanattomaksi ja sitten yhtäkkiä, että joo, tää ei ollut mitään, ja äkkiä pois! Oliko vähän nössö kundi?" Lisää illan Kiss Bang Love Suomi -jaksossa tänään torstaina 27.10. kello 22! Löytääkö Laura rakkauden? Twiittaa #kblsuomi.