Kansainvälinen menestys ei koskaan ollut Disco Ensemblen päätavoite: ”Ois ollut järkevää olla kunnianhimoisempi”
10.5.2017 klo 12.52
3 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä
Jo yli 20 vuotias Disco Ensemble on niittänyt suosiota kotimaan lisäksi myös Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. Bändin solisti Miikka Koivisto kertoi Radio Rockin Iltapäivässä, kuinka he ovat muiden bändin jäsenten kanssa vain halunneet soittaa yhdessä ja tehdä musiikkia omilla ehdoilla sen enempää ajattelematta sitä, mikä olisi ollut esimerkiksi suurta kansainvälistä breikkaamista ajatellen järkevää. Disco Ensemble on saanut näkyvyyttä musiikilleen muun muassa maailmanlaajuisessa levityksessä olevien EA:n konsolipelien myötä, mutta rahallisesti bändi ei varsinaisesti päässyt näistä hyötymään.

Michael Monroe pettyneenä X Factor Suomi -ohjelmasta: "Puhuttiin enemmän kuin mitä lopulta tapahtui"
