Miss Suomi -kisan voittajakolmikko vastaa hävinneen finalisti Jenna Ruoholan tilitykseen: ”Kaikki kokee pettymyksen eri tavalla”
Miss Suomi -kilpailun voittaja Alina Voronkova asteli sädehtivänä Gaalan punaiselle matolle perintöprinsessoiden Eevi Ihalaisen ja Jenny Lappalaisen kanssa. Eilen mediassa saatiin aikaan pieni missikohu, kun finaalikymmenikössä ollut Jenna Ruohola avautui sosiaalisessa mediassa häviöstään ja sen myötä tulleesta pettymyksestä. Ruohola ei päässyt sijoille kisassa. Ruoholan kirjoituksesta selvisi, että hän oli tyytymätön finaalikolmikon valintaan. Perintöprinsessa Eevi Ihalainen kertoi oman näkökulmansa asiaan. ”Tuomarit ovat seuranneet meidän matkaa puoli vuotta tarkasti, sekä katsoneet meidän jokaisen esiintymisen videolta. Tänä vuonna tuomarit ovat todenneet, että tämä kolmikko oli paras”, Ihalainen kertoo. Hävinneen Ruoholan mukaan voittajakolmikolta puuttuu sitä taitoa ja kokemusta, mitä kisassa vaadittiin. Tuore Miss Suomi kertoo, että hän on tehnyt monta vuotta töitä tittelin saavuttamisen eteen. ”Myös kilpasiskoni ovat tehneet kovasti töitä tämän eteen. Kisassa meitä oli kymmenen vahvaa persoonaa, mutta tuomarit tekivät sen valinnan”, Voronkova mietiskelee. Ruoholan avautuminen ja sanat eivät vaikuttaneet negatiivisesti kolmikkoon. ”Kaikki kokee pettymyksen eri tavalla ja tuo sen esiin eri tavalla”, perintöprinsessa Jenny Lappalainen toteaa Voronkovan ja Ihalaisen yhtyessä hänen sanoihinsa. Voittaja ja perintöprinsessat eivät ole myöskään vihaisia Ruoholan suorista sanoista. ”Itse koen, että olemme itse paikkamme ansainneet, joten ei ne kommentit ole häirinnyt mua millään tavalla”, Lappalainen kertoo. ”En ole hirveästi kommentteja lukenut. Jos nähdään, niin vaihdetaan kuulumisia”, Voronkova kommentoi. ”Ehdottomasti keskitytään omaan tekemiseen”, Ihalainen toteaa loppuun. Miss Suomi -kisan voittajat huomenna Gaalassa 19.30!