Raine Sievälä ei suostuisi rekisteröidyksi tietolähteeksi: "Myllylän ja Auerin tapaukset hyvä esimerkki"

25.10.2018 klo 14.00
1 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Raine Sievälä on Jari Aarnion rikoskumppaniksi epäilty poliisin entinen tietolähde, eli rikollinen, joka on antanut tietojaan alamaailmasta virkavallan käyttöön. Paljastumisensa jälkeen Sievälä on kertonut pelänneensä alamaailman kostoa. Sen tähden hänet nähdään Keisari Aarnio Talk Show'ssa naamio kasvoillaan. Kun Aarnio johti Helsingin huumepoliisia, tietolähteistä ei pidetty järjestelmällisesti kirjaa ja yksikkö sai toimia muutenkin vailla uskottavaa valvontaa. Tästä syystä poliisin ylintä johtoa on tällä hetkellä syytteessä virkarikoksista. Sievälä kertoo, että silloin kun hän teki poliisin kanssa yhteistyötä, sovittiin, ettei häntä kirjata rekisteriin. "Alun perin sovittiin, ettei rekisteröidä. Varmaan tehtiin joku sisäinen kirjanpito jonnekin tai jotain, mutta silloin aikoinaan haluttiin niitä tietolähdenimiä jostain kassakaapista, ja varmaankaan ei ollut Helsinki ainoa, joka hävitti kaikki tietolähdetiedot", Sievälä kertoo. Enää Sievälä ei suostuisi poliisin tiedottajaksi, koska hän pelkäisi nimensä paljastuvan sähköisistä arkistoista. "Hiihtäjä Myllylän ja Auerin tapaukset ovat hyvä esimerkki. Että kuinka monta kymmentä ihmistä on käynyt katsomassa näitä tietoja ilman mitään viranhoitoon liittyvää syytä", Sievälä perustelee. Keisari Aarnio kello 21 ja Keisari Aarnio Talk Show kello 22 Nelosella ja Ruudussa. Kello 22.30 talk show jatkuu Ruudussa.