Harrin julma tapa kosia mursi Nitan – mies avaa syitä kosinnan takana: ”Harmittaa, että Nita otti noin raskaasti sen kirjeen"

13.5.2019 klo 10.30
1 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Vieraissa-ohjelman viimeisessä jaksossa parit tapaavat viimein puolisonsa. Jaksossa käydään läpi Nitan ja Harrin kokemuksia ja yhtenä suurena puheenaiheena on Harrin Nitalle lähettämä kirje, joka sisälsi rankkaa mustaa huumoria. Nita sai Harrilta kirjeen mukana vihkisormuksen ja luuli ensin, että Harri aikoo sormuksen postittamalla jättää hänet. Tapahtuma sai Nitan täysin tolaltaan ja ryntäämään itkien ulos asunnosta. Harri kertoo parin tapaamisessa, ettei kirjeen ollut tarkoitus satuttaa Nitaa. ”Sitä en ikinä olisi osannut kuvitella, että se olisi tuollainen se reaktio ollut. Jos olisin tiennyt, niin silloin en tosiaankaan olisi tehnyt sitä”, Harri selittää. Harri avaa parin tapaamisessa syitä erikoisen kosintansa taustalla. ”Nitallekin olen sanonut, että se sormus ei lähe siitä minun sormesta kuin kahdesta syystä, joko se vaihdetaan oikeasti vihkisormukseen tai sitten erotaan. Minä sitten ajattelin, että katsotaan, kumpaako hän luulisi, jos laitan sen sinne mukkaan”, Harri kertoo. ”Kuvittelin, että hän lukkee kuitenkin sen kirjeen saman tien siinä”, Harri perustelee. Nita sanoo, että tilanne on pariskunnan juteltua rauhoittunut. ”Me ollaan puhuttu siitä ja jälkikäteen naureskeltu, että olisi kyllä pitänyt tajuta tuon huumorintaju, se on niin kieroutunut!” Nita nauraa. Harri tunnustaa, että Nitan tunnereaktio on vaivannut häntä. ”Se jäi vähän ihteäkin harmittammaan siinä, että Nita noin rankasti otti sen kirjeen. Varmasti en olisi tehnyt sitä, jos olisin tiennyt”, Harri kertoo. Seuraa Vieraissa-ohjelmaa somessa @nelonen ja keskustele tunnisteella #vieraissa.