Maajussille morsian -sarjassa tavanneet Henriikka ja Juulia ensi kertaa suhteessa naisen kanssa – "Jos miettii sitä ekaa kertaa..."

6.4.2020 klo 16.00
2 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Sex Tape Suomi -ohjelman kolmannessa jaksossa ovat mukana Henriikka, 32, ja Juulia, 26, jotka tapasivat Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa, missä molemmat olivat etsimässä itselleen miestä. Pari on ollut yhdessä nyt puolitoista vuotta, ja kumpikin on ensimmäistä kertaa suhteessa naisen kanssa. Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kysyy tuoreehkolta parilta, millaista seksi on naiskumppanin kanssa. "No siis..." Juulia aloittaa. Miehensä Aleksin kanssa ohjelmaan osallistuva Anna lohkaisee osuvan kommentin: "Sanokaa vain, että parempaa seksiä!" Anna naurattaa koko porukkaa. Juulia myöntää, että seksi on parempaa. Mutta ei siksi, että kumppani on nainen: "Parempaa, joo. Mutta se isoin syy, miksi se on parempaa, on se, että meillä on vahva henkinen yhteys", Juulia selittää. "Miehen kanssa ennen olleena, se on ollut semmoinen suoritus", hän summaa. Henriikka ja Juulia myöntävät, että rakastelu oli aluksi haastavaakin. Kumpikaan ei tiennyt, mitä tehdä: "Jos miettii sitä ihan ekaa kertaa... Voi luoja!" Juulia nauraa. "Mun keho on jotakuinkin samanlainen kuin sun keho, mutta voi miten ihminen voi olla hukassa!" Henriikka komppaa vieressä: "Mitä pitää tehdä?" Marja Kihlström kertoo, että seksi uuden kumppanin kanssa on aina erilaista ja haastavaa, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Uusi ihminen on aina uniikki. Vaikka seksi on hyvää, Henriikka paljastaa, että hänellä on vaikeuksia saada orgasmi: "Itsellä on opettelun asteella, että pystyy täysin antautumaan tunteiden vietäväksi. Jos on päässä miljoona asiaa, ei siitä tuu mitään", Henriikka avautuu rohkeasti. Marja Kihlström lohduttaa, että naisen orgasmivaikeus on todella yleistä ja että huipulle pääsee rauhassa opettelemalla. Sex Tape Suomi keskiviikkoisin kello 22 Nelosella ja Ruudussa. Sarjan seuraava jakso on katsottavissa Ruutu+:ssa.