Suskista tehtiin 17 lastensuojeluilmoitusta ennen huostaanottoa: "Mä en tiedä onks naapurit vai ketkä tehny niitä"

27.7.2020 klo 8.00
2 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

19-vuotias Suski odottaa toista lastaan yhdessä lasten isän Mintunin kanssa. Suskin molemmilla vanhemmilla on ollut alkoholiongelma, joka on vaikuttanut hyvin paljon Suskin omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. "Alkoholistivanhempien perheessä kasvaminen aiheuttaa yleensä lapselle sen kaltaista turvattomuutta, mikä traumatisoi. Eli se jättää pitkäaikaiset jäljet ja siitä voi seurata valtavan suurta ahdistusta", psykologi Leea Mattila kertoo. "Mun mielestä se on ihan ok, jos jonkun saunakaljan juo joskus. Mutta en haluis, että omat lapset saa kokee sitä, mitä mä oo ite kokenu. Että vanhemmat on humalassa koko ajan ja semmosta turvattomuutta." Suski kertoo, että hän on tullut lapsena usein koulusta tyhjään kotiin ja on joutunut selviämään yksin. "Miten siihen puututtiin?" Leea kysyy. "Must on tehty ennen huostaanottoa 17 lastensuojeluilmoitusta. Kyllä mä vähän ihmettelen, kun asialle ei oo tehty aikasemmin mitään. Ne on vaan jätetty pyörimään sinne. Mä oon ollut puolivuotias, kun musta on ensimmäinen lastensuojeluilmoitus tehty." Suskin vanhemmat ovat tehneet ilmoituksia toisistaan, mutta myös nimettömiä lastensuojeluilmoituksia on tehty: "Sit siel on just niit nimettömiä tosi paljon, mä en tiedä onks se naapurit vai ketkä tehny niitä", Suski kertoo. Toisenlaisten teiniäitien uusin jakso ilmestyy Ruutuun aina maanantaisin. Sarja on vain Ruutu+-tilaajien katsottavissa.