Henri ja Sirly Italiassa

Huippukokit Henri Alén ja Sirly Ylläsjärvi seikkailevat jälleen Italiassa. Tällä kertaa heidän tiensä vie kaoottiseen Napoliin ja historialliseen Roomaan, jossa he tutustuvat Slow Food -perinteeseen, eli hitaan ruoan kulttuuriin. Slow Food syntyi Italiassa jo yli 4o vuotta sitten, mutta on tänä päivänä kenties tärkeämpi kuin koskaan. Eri muotoineen se on täydellinen vastine nykyajan kiireelle ja yleistyvälle yksinsyömiselle; kulttuurille, jossa emme enää tunne raaka-aineiden alkuperää ja olemme tottuneet eksoottistenkin raaka-aineiden tarjontaan sesongista toiseen. Uteliaana selvittämään, mitä Slow Food oikeastaan tarkoittaa ja mitä voisimme siltä oppia, Henri ja Sirly tapaavat paikallisia tuottajia ja kulinaristeja syventyen mielenkiintoisiin keskusteluihin ruoasta, elämästä, ystävistä ja intohimosta. Tutkimusmatkan aikana pöytä koreilee itse-tehtyä aina oliiviöljystä pastaan ja pizzaan, eikä herkullisista vinkeistä kotikokkailuun ole puutetta. Loppukysymys kuuluu: Miten Slow Foodia voi soveltaa omassa elämässä, vai onko se pelkkää aikaa vievää puurtamista keittiössä, johon meillä ei riitä halua tai resursseja? Paljastus, jonka ehkä arvaatkin: Sitä, mutta paljon, paljon muutakin mistä inspiroitua!

Katso: Jakso 1

1 - Slow Foodin salat

Kausi 2. Jakso 1/2. Slow Foodin salat. Henri ja Sirly ovat Napolissa, jossa perinteinen pizza nousee tuntikausia, tutustumassa Italian kuuluisaan "Slow Food" -kulttuuriin. He sukeltavat pikaruoan ja perinteiden väliseen kontrastiin ja paljastavat aidon pizzan salaisuudet. Tällä matkalla "itse tehty" saa uuden merkityksen, kun heidät kutsutaan unohtumattomalle lounaalle ja he syventyvät merkityksellisiin keskusteluihin elämästä, perheestä ja intohimosta ruokaan. (21')

21 min
Ilmaisena 31.12.2026 saakka

2 - Salainen ainesosa

Kausi 2. Jakso 2/2. Salainen ainesosa. Henrin ja Sirlyn matka päättyy Roomaan, jossa he palaavat paikkaan, jossa Slow Food sai alkunsa: Espanjalaisille portaille. Aina pikaruoan homogeenisten vaikutusten vastustamisesta yksin syömisen kasvavaan suosioon, he tutkivat, miksi sesonkiruokailu on niin tärkeää ja miten jakaminen voi saada aterian maistumaan paremmalta. Uusi ystävä Michela haastaa Henrin ja Sirly kokkaamaan kotiravintolaansa ja paljastaa salaisen ainesosan unohtumattomaan tiramisuun. (21')

21 min
Ilmaisena 31.12.2026 saakka