Huoltovarmuuskeskuksen maskifarssi olisi voitu välttää helpolla vaihtoehdolla: ”Olihan se erikoista”

11.2.2021 klo 7.30
2 min
ilmaisena yli vuosi jäljellä

Koronaviruksen levitessä Suomeen viime keväänä syntyi äkkiä huoli suojavarustuksen riittämisestä. ”Meidän vakiotoimittajilta alkoi tulla viestiä, että maailmalta alkavat suojavarusteet loppua ja hinnat lähtivät nousemaan. Myös meidän yksiköissä näytti siltä, että tarve on suuri ja pitkä, ja oma varmuusvarasto tulee päättymään", muistelee Markku Näreneva, Mehiläisen toimialajohtaja. Näreneva alkoi tutkia tarkemmin eri toimittajavaihtoehtoja kasvomaskipulaa täydentämään: ”Taustoja kun tarkasti, sieltä löytyi kaikenlaista kiinteistövälittäjää ja mattotehdasta. Ei voinut luottaa siihen, että jos tilaa, tavara on sitä mitä me halutaan.” Mehiläisellä lähdettiin kartoittamaan sopivia tehtaita Kiinasta auditointiyrityksen ja kumppanien avulla. ”Me otettiin aika iso riski ja sen takia kerättiin iso konsortio. Siinä oli Espoon kaupunki, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä ja oikeastaan kaikki yksityiset isot toimijat”, Näreneva kertoo. Yhdessä hintaa ja rahteja neuvoteltiin järkeviksi ja tehtiin lopulta iso tilaus. ”Tästäkin informoitiin toki sosiaali- ja terveysministeriötä ja tarjottiin myös tätä hankintakanavaa yhtenä vaihtoehtona. Ja olihan se erikoista, mitä kanavaa pitkin sitten päädytään valtion toimesta tekemään hankintaa ja miten ei ole varmistettu, että tavaran laatu on sitä, mitä sen pitää olla.”