Etelä-Koreassa hämmästyttiin Suomen avunpyynnöstä koronatoimissa: ”Ajattelin, että olette hyvin valmistautuneita.”
Viime maaliskuussa nopeasti levinnyt koronavirus ruuhkautti testaamisen eikä tarvittavia laitteita ollut riittävästi Suomessa. Analysaattorilaitteet olivat niitä valmistavien maiden omassa käytössä. ”Oltiin pattitilanteessa. Kysyntää oli paljon, mutta me ei enää voida vastata siihen”, sanoo Antti Miettinen, Mehiläisen liiketoimintajohtaja. Koko Eurooppa oli samassa tilanteessa. Epidemia oli jo rantautunut ja suurin aalto tulossa. ”Sit ajatus alkoi mennä siihen, että voisiko niitä näytteitä lennättää sinne, missä sitä laboratoriokapasiteettia on. Se voisikin olla nopeampi tie saada analyysikapasiteettia”, kertoo Anssi Hartiala, Mehiläisen toimialajohtaja. Perjantaina 20. maaliskuuta Hartiala otti yhteyttä Mehiläisen hallituksen jäseneen, joka työskenteli Finnairilla ja kysyi, mitä maksaisi tuhansien näytteiden lennättäminen. ”Löydettiinkin sitten hyvä yhteistyölaboratorio Etelä-Koreasta. Siinä vaiheessa kun Euroopassa tilanne oli ihan uusi, heillä oli jo tosi paljon kokemusta koronasta”, kertoo Johanna Asklöf, Mehiläisen liiketoimintajohtaja. Hartiala otti yhteyttä etelä-korealaiseen Seoul Clinical Laboratoriesiin. “Sain puhelun Anssi Hartialalta. Hän halusi tietää millainen testauskapasiteetti Korean laboratorioissani on. Olin melko yllättynyt, että hän otti ensiksi yhteyttä minuun: ’Soitatko todella Suomesta?’ Koska Suomessa on erittäin hyvät lääketieteelliset tarvikkeet ja sairaanhoitolaitokset. Monet niistä ovat kuuluisiakin, joten ajattelin, että olette hyvin valmistautuneita”, kertoo Hwan Sub, laboratorioiden Chief Medical Director.